lauantaina, lokakuuta 20, 2007

Metsän uumenista

Aamulenkillä ihmettelin, mikä kumman otus teutaroi pusikossa. Kuivuneiden korsien seassa vilahteli mustaa, valkoista ja vaaleanruskeaa.

Harakkahan se siellä. Lintu oli löytänyt jostakin kokonaisen saksansämpylän, joka näytti pistävän kovasti hanttiin.

Lokakuu on tuonut linnut metsän uumenista ihmisten ilmoille. Punatulkkujen viheltelyä kuulee taas puistometsissäkin. Siihen yhtyy tilhien kilinä, ihmeen aikaisin tänä vuonna. Erityisen mukavia havaintoja ovat olleet pähkinänakkeli, puukiipijä sekä aina yhtä viehättävät pyrstötiaiset, jotka pelastavat synkimmänkin syyspäivän.

Puhumattakaan siitä Itä-Suomessa pesivästä, harvakseltaan etelässä näyttäytyvästä pariskunnasta, joka tuli eilen illalla visiitille. Ystävyydestä on vaikea sanoa mitään, mikä ei kuulostaisi lattealta klisheeltä, joten otan häikäilemättä avuksi materialismin.

Tiedättehän, miten joihinkin asioihin tulee selittämätön, irrationaalinen hinku eli päkätti? Allekirjoittaneelle taannoinen päkätin aihe on ollut Iittalan Taika-astiasarja. Koska Pagistaanissa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa podettavan uudet hankinnat oikeuttavaa astiapulaa, olen tyytynyt killistelemään lumoavia luomuksia kaupan hyllyllä. Etenkin sinistä, slaavilaissävyistä satumaisemaa olen unohtunut katselemaan pitkiksi toveiksi ja kääntynyt sitten kiltisti pois.

Mutta mitä tuovatkaan nuo kullanmurut tupaantuliaisiksi? Kaksi sinistä Taika-mukia pöllöineen ja kukkapuineen! Täydellinen täsmälahja. Mistä he arvasivat salaisen haikailuni? Nyt voin seurustella salaperäisen kettuhevosen kanssa joka aamu!

Ihmissuhteiden merkitystä ei mitata mammonassa, mutta allekirjoittaneelle taikahahmot kertovatkin vuosia ja elämänmuutoksia kestäneestä ystävyydestä. Ihmistuntemuksesta ja intuitiosta puhumattakaan: kuulemma astioista oli tullut oitis mieleen nöyrä kertojanne.

8 kommenttia:

Marinadi kirjoitti...

Minäkin, joka mukamas aina kritisoin esineisiin kiintymistä ja astiakaappien täyttämistä, olen aivan ihastunut omiin Taikoihini. Ja arvoa lisää vielä nimenomaan se, että ne on lahjoina saatu.

Kyllä sitä arjessa tuntuu olevan aivan eri fiilis, kun juomansa nauttii näistä mukeista.

Kati Parppei kirjoitti...

Niinpä. Joissakin asioissa - ja esineissä - on yksinkertaisesti taikaa.

Ja kun tavaroita joka tapauksessa tarvitaan, on aina mukavampi, että ne ovat sellaisia, joista tietää tykkäävänsä vielä vuosien ja vuosikymmentenkin päästä...

emorumba kirjoitti...

Voi kun kiva että omistat nyt tuollaiset! Jostain kumman syystä minullekin tulit heti Sinä mieleen nähtyäni tuon astiasarjan viimeksi Suomessa käydessäni.

Jatka vaan suomikurssia Bamsen kanssa, ehkä siitä tulee oikein viisasten nalle teidän hoivissanne! Adoptioluvat on taattu! ;-)

Kati Parppei kirjoitti...

Heh, onpa hassua ajatella, että ihmisille herää mielikuvia toisistaan visuaalisten ärsykkeiden myötä. Mutta niinhän se on, itsellekin on joskus niin käynyt - "tuo on aivan sen ja sen näköinen" :D.

Vai että Bamse! Se on käynnistänne asti istunut tuossa työpöytäni kulmalla - en ole saanut aikaiseksi sitä pistää postiin, vaikka toppuutteluistasi huolimatta aioinkin niin tehdä. Meistä on tullut jo hyvät kaverit, ja nyt voidaan tehdä vihdoin sinunkaupatkin ;).

Taviokuurna kirjoitti...

Poikkean yleisestä linjasta, enkä kommentoi astioita vaan lintuja :-) Onnittelut hienosta havaintosarjasta, erityisesti nakkelista, joka ei ole niitä yleisimpiä vastaantulijoita. Osuisipa minunkin silmiini... Ja kyllä, pyrstötiaisista ei voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle!

Kati Parppei kirjoitti...

Jep, tuo nakkeli oli aikamoinen yllätys keikkuessaan männyn kupeessa lenkkipolun varrella.

Joskus kauan sitten asuessani vielä "kotikotona", sattui vaellusvuosi, jolloin pähkinänakkeleita oli paljon liikkeellä Pohjois-Karjalassakin. Huoneeni ikkunasta näkyi naapuritalon seinään kiinnitetty linnunpönttö - ja eiköpä vain nakkelipariskunta ryhtynyt aikansa pöntön ympärillä pyörittyään kantamaan sinne pesätarpeita. Henkeä pidättäen seurasimme, mitä tapahtuu (tuolloinhan pesintöjä oli havaittu Suomessa vasta kourallinen, nykyisin ne lienevät jo hieman yleisempiä).

Ja mitä tapahtui? Tuli kirjosieppopariskunta ja valtasi pöntön isännän elkein. Se siitä... Myönnettäköön, että kovin lämpimästi emme noita sieppoja hetkeen katselleet ;).

mags kirjoitti...

Ou jee! Tämä astiasarja on saanut minutkin niin valtoihinsa, että huomaan tiputtaneeni lyhyen ajan sisällä kaksi 'arvo-kuppia' - ilmeisesti vain saadakseni oikeutuksen hankkia pari Taikaa ;-)

-Satuin pitkästä aikaa blogiisi ja olisin kyllä voinut kommentoida jotain aivan muutakin; olenpahan vaan esteetikko...

Kati Parppei kirjoitti...

Nyt kun mainitsit - itse asiassa minäkin olen viime aikoina, ennen tuota tuliaista siis, kunnostautunut kahvimukien pudottelussa. Liekö kyse alitajunnan voimasta vai silkasta kömpelyydestä...