Asuntomme ikkunat ovat juuri sen verran katveessa, että kasvit viihtyvät ja rehottavat vihreinä, mutteivät kuki. Näin ainakin päättelin kesällä, kun kaikki vain työnsivät lehteä lehden perään itseensä tyytyväisen näköisinä.Nyt lokakuussa sekä posliinikukka että soihtuköynnös innostuivat tekemään muutaman kukan. Ehkä ne itsekin huomasivat unohtaneensa jotakin.
6 kommenttia:
Kukkien sielunelämä on kiinnostava :) Onhan se merkki todellisesta elämänhalusta kun puhkeavat kukkaan keskelle pimeää. Olisipa minullakin kukkaanpuhkeamisen voima.
Voi, sanopa muuta. Sitä tosiaan ihmettelee, mistä kasvikansa repii energiaa kukkimiseen, kun itseltä tolkuissaan ja hereillä pysytteleminenkin vie hetkittäin kaikki voimat...
Pianhan se on taas kevät, onneksi.
Pakko kommentoida tähänkin; olet kyllä varsin taidokas valokuvaaja!
Kiitos, mags... tosin sanottakoon, että supermakro-optio tekee ihmeitä kasvikuvauksessa ilman sen kummempaa lahjakkuutta kameran takana ;).
Oi oi näitä ihania! Meilläkin soihtuköynnös kukkii parhaillaan, tosin viime vuoden saldoon se ei pohjoisikkunalaisena ja muuton kokeneena ole päässyt.
Posliinikukka on jotain uskomatonta kyllä. Tunsin kerran naisen, jolla oli koko takkaseinän kokoinen posliiniköynnös. Se oli montakymmentä vuotta vanha ja vaikka nainen asui Jenkeissä talvet, piti taloa jatkuvasti hiukan lämmittää naapurien toimesta, ettei kukka kuolisi.
T: Koira- ja kasvifani Lupiini
Minulle oli yllätys, miten vahvasti posliinikukka tuoksuu. Tampereen-yksiössäni se riehaantui kukkimaan niin, että tuoksu alkoi olla jo lähempänä veitsellä leikattavaa lemua. Ei se paha ollut, voimakas vain.
Lähetä kommentti