Hervoton ilta Plevnassa vaihtui helluntaiyöksi, yö venyi aamunsarastukseen elämäkertoja vaihtaen. Aamu venyi samalla mitalla sateiseen päivään, päivässä palapelin paloja ja läheisten kanssa laiskasti vaihdettuja sanoja.
Unenpuutteen aiheuttama sunnuntaihorros jähmettää. Ajatus ei kulje. Tiskaan astiat ja keitän teetä. Kokoan ilmaan jääneet kysymysmerkit, julistan ne tarpeettomiksi ja pinoan pöytälaatikkoon. Kokoan tarpeiston aamun juttukeikkaa varten.
Kirjaston kirjoja lajitellessani kysäisen ohimennen Maráin tunnelmia, vaikka tiedän jo, että itsemurhan tehneen unkarilaiskirjailijan tinkimätön lakonisuus vaatisi kirkkaat silmät ja kirkkaan mielen.
"Odota enkelten ja pyhimysten kärsivällisyydellä, että sinua kohti kulkevat asiat - ihmiset, aatteet ja tilanteet - ehtivät luoksesi. Älä ota niitä päin askeltakaan, älä hoputa niitä millään tavoin. Sillä ne tietyt ihmiset, aatteet ja tilanteet, jotka kuuluvat sinun elämääsi, luonteeseesi ja maalliseen ja henkiseen kohtaloosi, ovat kyllä jo matkalla luoksesi, lähestyvät sinua hetki hetkeltä. Kirjat. Miehet. Naiset. Ystävyydet. Oivallukset ja totuudet. Ne kaikki kulkevat sinua kohden, tyynesti ja vääjäämättömästi, ja tapaamisen päivä on tuleva. Suotta siinä hosut, älä kiirehdi niiden matkaa ja lähentymistä."
Niin. Suotta kai hosun, sorrun kerta toisensa jälkeen ajamaan elämää takaa malttamatta istua alas ja odottaa sen tulevan vastaan. Asiassa kuin asiassa. Mitähän oikein pelkään?
(Toisaalta, Sandór hyvä, elämä on lyhyt. Ja entä jos ketään tai mitään ei koskaan tulekaan, kun kaikki vain odottavat?)
3 kommenttia:
Voiko noista deletoinneista päätellä, että oivallusten ja totuuksien lailla kommenttispammikin kulkee sinua kohti tyynesti ja vääjäämättömästi, eikä sinun tarvitse hosua tai kiirehtiä sen matkaa ja lähestymistä?
Ah, Dyro hyvä, olen kuin vuori, jota kommenttispammin kaltaiset pilvet kiertävät pystymättä järkyttämään sen ikiaikaista rauhaa. Sarkastiset kommentit lipuvat ohitseni Ganges-virran tavoin pysähtymättä hetkeksikään tietoisuuteni tyhjentyneeseen tilaan.
Ommmmm.
Mutta hyvä pagisija, kommenttini ei ollut tarkoitettu sarkastiseksi, vaan se oli vilpittömän ystävällismielinen kysäisy.
Minä en ole vielä saanut yhtään kommenttispämmiä, joten minusta tuntuu ettei minua ole blogimaailmassa olemassakaan. Olen kuin kangastus Saharan rannattomilla hiekkaulapoilla, olemassaoloni on vain valon ja värävän ilman leikkiä, häipyvä hetki päivänkierron kuumimpana hetkenä.
Kaipaan spämmiä. Olenpa vajonnut alas.
Lähetä kommentti