perjantaina, toukokuuta 13, 2005

Kissain ja ruohonsyöjäin silmin

vihreääLuonnon herääminen on juuri nyt siinä herkässä vaiheessa, joka menee hetkessä ohi. Hiirenkorvien heleä sävy vaihtuu vaivihkaa syvemmäksi, ilmava maisema täyttyy lehtivihreällä muutamassa päivässä.

Mahtaako kesäaika ahdistaa sellaisia, jotka inhoavat vihreää väriä yli kaiken?

Vuodet kavioeläinten parissa opettivat katsomaan ja arvostamaan kevään vihreyttä ruohonsyöjän silmin. Vastanousseet heinänkorret liikuttavat täydellisyydessään melkein veden kielelle. Ajatelkaa, yli puoli vuotta pelkkää kuivaa heinää ja nyt kaikki tuo runsaus!

Ihmisillä vastaava hevoskuuri voisi olla pakastekuivatun retkimuonan ja näkkileivän jauhaminen kahdeksan kuukauden ajan. Tuore ruoka tekisi sen jälkeen taatusti kauppansa. Ja kuten ruohonsyöjienkin kohdalla, herkuttelua pitäisi alussa säännöstellä kovalla kädellä. Muuten kaameat krampit ja hengenmeno olisivat lähellä.

- - -

Lenkeillä on viime aikoina niin törmäilty kuin punasteltukin. Minä kärsin eilen epämääräisestä nolostumisen tunteesta.

Omakotialueella ylämäkeen hölkötellessäni huomasin, että minua tarkkailtiin. Erään portin pielessä, ilta-auringosta nauttien istui harmaa kissa, istui täydellisen rentouden ja irrottautuneisuuden ilmentymänä. Seurasi huhkimistani laiskasti katseellaan, sulki hetkeksi silmänsä ja avasi ne taas hitaasti raolleen.

Tunsin itseni hyvin typeräksi ja hyvin hikiseksi. Voisitteko te kuvitella kuntolenkkeilevän kissan?

- - -

Vakain tuumin olin eilen illalla menossa katsastamaan erään kanssabloggaajan Tampereen-keikan, mutta kuinkas kävi. Huonosti nukuttu edellisyö otti iltalenkin ja suihkun jälkeen veronsa, enkä jaksanut liikauttaa käpäliäni jääkaappia kauemmas.

Harmittaa, mutta seuraavalla kerralla sitten.

3 kommenttia:

Dyro kirjoitti...

Minäkin näin lenkilläni kissan. Se kurotteli avoimesta tuuletusikkunasta kohti viereistä parveketta selvästi ajatellen, että "kyllä minä tästä hyppään, vaikea temppu mutta vähän vielä säädän asentoa ja sitten..."

Parveke kuului naapuriasuntoon, mutta eihän kissa sitä tiedä, eikä taatusti ajattele miten parvekkeelta pääsee takaisin kotiinpäin. En tiedä hyppäsikö kissa vai ei, veikö kotikissan turvallisuushakuisuus vai villikissan uteliaisuus voiton.

pagisija kirjoitti...

Tyhjästä ei liene temmattu morbidi sanonta "uteliaisuus tappoi kissan"...

Veloena kirjoitti...

Ai hyvänen aika, onkohan minun keväiset villikasvien kokkaamiset sittenkin hevosajan peruja. Ihanat, tuoksuvat apilankukat salaatissa, litulaukat wokissa, vuohenputkien massa kevätsalaatin olennaisimpana ainesosana...

Tämä pistää miettimään.

Kun kerään palstallekin heinää katteeksi ja matojen mahoille, ajattelen aina kesiä, jolloin riivin heinää hevosia varten ämpäriin eräällä tallilla, jossa hevosia ei paljon laitsalle päästetty "kun siitä olis niin paljon vaivaa". Pikkutyttönä sitä paikkaa ei vielä älynnyt boikotoida, koettipa vaan niittää koko lähitienoon vihreän ja viedä sen ämpärillä rakkaille rouskuttajille.