Marinadi kirjoitti ikävästään Pohjois-Karjalaan. Kevät tuntuu olevan aikaa, jolloin monen sisuksissa liikahtaa epämääräinen kaiho taakse jääneisiin paikkoihin tai menneisiin aikoihin. Kenties talven jälkeen aistit ovat niin herkkänä, että tuoksut, äänet ja näköhavainnot kutittelevat aivojen muistikeskusta tavallista voimakkaammin? Pintaan nousee häivähdyksiä ja muistikuvia, joita ei aina edes ehdi tiedostaa, saati jäljittää. Mutta ne jättävät jälkeensä levottomuuden, hennon tunteen jostain aiemmin koetusta. Keväällä tavallista on myös lähtevien junien ja ratakiskojen haikea tuijottelu, kaipuu jonnekin pois.
- - -
Viime aikoina olen selannut vanhojen tuttujen lisäksi myös uusia hengentuotteita. Myönnän olevani laiska; innostun tutkimaan tarkemmin lähinnä sellaisia blogeja, jotka tipahtavat suoraan nenäni eteen joko kommenttilaatikoista (omasta tai muiden), linkeistä tai laskuristani. Sellainen on esimerkiksi sympaattisen oloinen Maailman tila. Myös Naakkalinna on säännölliseen vierailuun houkuttava paikka:
"Nykyään näen luonnosta muutakin kuin linnut. Häpeilemättä tunnustan, että paras osa linturetkeä on mielestäni evästauko, jolloin voin kuunnella luonnon ääniä ja haistella kevättä ympärilläni samalla kun kaivan termaria ja eväsvoileipiä repusta esiin."
Uusien blogien listaa silmäillessä oikeat sanat ratkaisevat paljon. Niinpä Vaskitsassa huomion herätti nimi - kukapa nyt ei vaskitsasta pitäisi? Kapallinen kirsikoita kuulosti herkulliselta ja näytti yllättävän tutulta.
- - -
Nyt alan pakata koiria ja kamppeita suunnatakseni muutamaksi päiväksi Pohjois-Karjalaan omaa idänikävääni lievittämään, tutkimaan mökin kukkapenkkejä ja lämmittämään tuttua saunaa. Koiravahdiksi lupautumisessa on puolensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti