tiistaina, toukokuuta 24, 2005

Nenä maassa ja puussa

tuomiTuomet kukkivat. Ilmassa tuntuu myös tuoksuja, joita en idässä kasvaneena tunnista; pohjoiskarjalainen kevät on kasvillisuuden puolesta hämäläistä askeettisempi.

Vedän ulkona liikkuessani jatkuvasti vainua kiitellen allergiattomia geenejäni sekä vanhempiani, jotka antoivat minun elellä samoilla lattioilla koiran kanssa ja ryömiä pitkin nurmikoita nenä maassa. Luulen imuroineeni tuolloin sisuksiini huomattavan määrän orgaanista materiaalia mullasta muurahaisiin. Niinhän väitetään, että vastustuskyvyn luonnollinen työllistyminen lapsena saattaisi estää myöhempiä yliherkistymisiä.

Tuntuu kovin kohtuuttomalta, että monille kevään paras aika on silkkaa piinaa.

Eilen oli ensimmäinen todellinen kesäpäivä, joka vain lämpeni iltaa kohden. Vielä kahdeksan aikaan ilmassa väreili helteen tuntu kuin heinäkuussa.

2 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Just yksi tuttu viisikymppinen sairastui allergiaan ensi kertaa elämässään. Kukaan ei ole turvassa! Mä totesin itseni allergiseksi vasta lähempänä kolmea kymppiä, vaikka luulin päässeeni elämästä allergiatta. Blääh. Ja takuuvarmasti ei liika hygienia taikka immunologisen systeemin alikäyttö ole vaikuttanut ;-)

Pahanilmanlintu, se oon mä! Mutta pidän peukut, että sinä pääset ilman. On ihanaa nuuhkutella kevään ja kesän ilmaa, kun siinä ei tunnu vaaraa ja myrkkyä.

pagisija kirjoitti...

Joo, totta puhut. Pitääkin nauttia niin pitkään kuin voi!

Kuulemma melko yleistä on se, että esimerkiksi koko ikänsä koirien kanssa elänyt ihminen tulee koirille allergiseksi pitäessään pidemmän tauon koiranpidossa. En tiedä, onko ilmiöllä tieteellistä pohjaa, mutta monelle on tiemmä niin käynyt.

Eli parempi pitää altistus korkeana koko ajan ;)...