Tervapääskyt ovat tulleet, kaupunkikesän kirskulinnut, kuuman asfaltin säestäjät. Tiesittekö, että ne eivät koskaan laskeudu maahan ja nukkuvatkin ilmassa? Maahan pudonnut tervapääsky on täysin avuton, eikä pääse enää takaisin lentoon.
Ja kohta kukkivat tuomet. En halua koskaan tulla niin vanhaksi ja viisaaksi, etteivät tuomenkukat ja alkukesän yöt tekisi minusta hetkeksi hullua, typerän sentimentaalista ja ehdottoman syyntakeetonta.
Mutta liian läheltä ei tuomenkukkia pidä nuuhkia, se särkee lumouksen.
4 kommenttia:
Ai miksi ei? Oletko muuten lukenut ihanan "Elämäni Puu" (vai olikohan "Elämän puu") -nimisen kokoomateoksen, jossa on essee jokaisesta Suomen puulajista. Aivan tajuton! Etenkin se tuomi. Tuomea verrataan hupsunhurmaavaan viettelijättäreen, joka laittautuu yhdeksi yöksi kävelläkseen sitten seuraavan viikon (vuoden) homssuisena tohvelit jalassaan. Tai jotain sinne päin. Minusta tuomi on kyllä viehättävä marjoessaankin, ja muutenkin, vaikka monirunkoinen pöheikkö usein onkin.
Hmmm, minun nokkaani tuomi tuoksuu parhaimmalta hieman kauempaa. Nenä kukassa nuuhkittuna sen tuoksussa on jokin vivahde, joka tuntuu antavan tällin silmien väliin. Sama pätee muuten mesiangervoon ja suopursuun.
Kiitos houkuttelevasta kirjavinkistä, ne ovat aina tervetulleita!
Muistan, kun joskus mummolan pihan suuri tuomi oli päätynyt tuomenkehrääjäkoiden majataloksi. Olin silloin aika pieni, ja harmaaseen verhoutuneessa puussa oli jotain hyvin mystistä ja vähän pelottavaakin. Jonkinlainen kuoleman kosketus...
Rehellisesti sanottuna tuomi tuoksuu kissanpissalta.
Heh! Minusta tuomen - ja muun muassa mainitsemieni mesiangervon ja suopursun - tuoksussa on jotain lievästi paheellista ja alkuvoimaista. Kielot ja ruusut tuoksuvat toki hyvältä, mutta niiltä puuttuu kesäyön villi karisma.
Jos kielo on konjakkia, niin tuomi voisi olla absinttia.
Lähetä kommentti