tiistaina, elokuuta 08, 2006

Yksi kirja

Tähän hilpeään meemiin haastoi Virkanainen, jonka kirjallisuusmaku on osoittautunut hämmentävän samankaltaiseksi allekirjoittaneen kanssa (muun muassa Mihail Bulgakov, Daniil Harms, Väinö Linna, Tuula-Liina Varis ja J.K. Rowling ovat tuttuja ja rakkaita vieraita Pagistaanissakin).

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:
Gerald Durrellin Eläimet ja muu kotiväkeni. Se istutti noin kymmenvuotiaaseen lukijaansa ehdottoman varmuuden luonnontieteilijän urasta lumoten niin huumorillaan kuin luonnonkuvauksillaankin.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:
Näitä on paljon. Vanhoja ystäviä kun on mukava tavata aina uudestaan (kirjaimellisesti). Mainittakoon tällä kertaa vaikkapa L. M. Montgomeryn herkullinen Sininen linna.

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Yksikö vain? Hyvänen aika. Tove Janssonin Muumipappa ja meri voisi tietysti olla mitä luontevin valinta, mutta saattaisin sittenkin kallistua Merete Mazzarellan jonkin esseekokoelman puoleen. Niissä kun on se mukava puoli, että ne saavat lukijan nauramaan itselleen ja näennäisille ahdingoilleen.

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon:
Leo Tolstoin Sota ja rauha. Parikymppinen lukija odotti tylsää, hampaat irvessä kahlattavaa klassikonjärkälettä, ei kaiken huomion imaisevaa, hypnoottisen viihdyttävää lukukokemusta. Natasha Rostovin hupakkouteen, päättämättömyyteen ja lapsellisuuteen ei voinut olla jossain määrin samaistumatta.

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Sesse Koiviston Mäyräkoiran päiväkirja. Kertojakoiran kuolema kirjan päätteeksi mursi nuoren ja herkän lukijan.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:
Pietari Suuren omaelämäkerta. Olisi ollut hauska tietää, mitä kaverin päässä oikein liikkui hänen harppoessaan ympäri Eurooppaa haastamassa riitaa, iskemässä naisia, opiskelemassa laivanrakennusta ja kiskomassa hampaita.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:
Tim Krabbén Jäljettömiin. Kammottavin lukemani kirja. Ainakin toivon, etten olisi koskaan lukenut sitä. Suotta kirjaa ei kuvailla "tutkielmaksi pahuudesta".

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:
Anita Brooknerin Hyvää seuraa.

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:
Thomas Mannin Tohtori Faustus. Se odottaa kirjahyllyssäni vuosisadan flunssaa, jolloin sängyn pohjalta ei ole nousemista ainakaan kolmeen päivään.

- - -

Tähän taitaa olla vastannut jo yksi jos toinenkin, joten antaapa nimettyjen haasteiden nyt olla. Vastatkoon se, ken aiheesta inspiroituu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin haastoin sinut mutta olin näköjään vähän myöhässä :) Tohtori Faustus kannattaa lukea, oli flunssa tai ei.

Kati Parppei kirjoitti...

Ohoo, niinpä haastoitkin! Viime päivinä blogien koluaminen on jäänyt vähiin, joten vähän sokkona tässä mennään...

Faustus. Hmm. Jospa sitten tässä. Jonakin päivänä.