Posliinikukkani kurkkii kevääntulon hengessä ikkunasta näkyvää koivikkoa, joka onkin taas hiukan eilistä vihreämpi. Järvi sentään näkyy vielä.- - -
Heräilen taas valvomaan aamuöisin, miettimään menneitä ja tulevia unohtaen keskittyä nykyhetkeen. Alkuviikosta heräämisiä edesauttoivat koirien metsästä kantamat lintukirput, jotka pureskelivat nilkkojani kai toivoen niiden muuttuvan rastaan jaloiksi.
Kyseenalainen kunnia, mutta olen pienen ikäni ollut erilaisten kirppujen suosiossa. Hygienian puutteesta tuskin on kyse, mutta ilmeisesti vereni maistuu tavallista eläimellisemmältä. Venäjällä asuessani kävin asemasotaa ystäväni koiran asuntooni tuomia koirankirppuja vastaan. Aikanaan Jenkeissä käydessäni entisen mieheni isoäidin kissan kirput majoittuivat sänkyyni ("kiitos käynnistä ja kerro miniällesi terveisiä, että hänen sängystään löytyi kirppuja"). Lintukirput ovat jokakeväinen riesa, joiden takia en enää suostu puhdistamaan linnunpönttöjä kuin kovalla kevätpakkasella. Silti niitä kantautuu jostain sisään ja sänkyyni. Yöaikaan ilmestyvät puremat jaloissani ovat yhtä varma kesäntulon merkki kuin voikukat talon seinustalla. Kesäkuussa ne katoavat - tai pikemminkin vaihtuvat hyttysenpistoihin.
Joskus olen miettinyt, auttaisiko koirille tarkoitettu syöpäläispanta. Siis minulla. Mutta kirppunihan ovat vain käypäläisiä, kotoperäistä kantaa ei ole sentään päässyt muodostumaan.
Se nyt vielä puuttuisikin. Toisaalta ihmiskirppu (Pulex irritans) on käynyt niin harvinaiseksi, että saattaisin hyvinkin saada varttini julkisuudessa sen ansiosta.
P.S. Päihittääköhän kirppuisuuteni Veloenan mainiot paljastukset ja tunnustukset? Kuka pistää paremmaksi?
5 kommenttia:
Lapsuudenkodissani oli kaksi valtavaa, nuppineuloin seinälle aseteltua posliinikukkaa. Ne olivat kiiltävälehtisiä ja hyvinvoivia, mutteivät vuosiin kukkineet. Kun kukat sitten vihdoin ilmestyivät, olimme aivan innoissamme.
Kiitos lapsuusmuiston palauttamisesta. Upea posliinikukka sinulla.
(Pystyykö ne kirput näkemään? Kun mullakin on kyllä näin keväimellä kintuissa kutinaa, mutta mitään näkyvää eläintä en ole havainnut.)
Kyllä hyvällä (?) tuurilla lintukirpun voi bongata. Ne ovat pieniä, ruskeita otuksia, jotka osaavat juosta ja hyppiä.
Tosiaan kirppuherkkyys näyttää olevan aika yksilöllistä. Voihan olla, että ne purevat ihmisiä enemmänkin, mutta kaikilla puremat eivät äidy kutisemaan, jolloin niitä ei välttämättä huomaa lainkaan.
Hassu tuo kirppujuttu. Tänään ystäväni päivitteli sitä, että heidän kissansa kirput rakastavat vain häntä, muut perheenjäsenet saavat olla niiltä rauhassa. Oli täynnä paukamia ja pudisteli ja ravisteli vaatekertansa useaan otteseen. Minä siinä sivussa myötäeläen aloin tuntea kutinaa omissa nilkoissani :-)
Posliinikukka on alkanut kukkia ikkunallani viikonlopun aikana. Ja nuppuja on tulollaan runsaasti.
Oma rapakon takaa salakuljetettu posliinikukkani ei taida olla lemuavinta sorttia, mutta kyllä sekin tuoksua osaa. Maksan kiltisti sen hinnan upeista kukkatertuista... eihän haju suoranaisesti paha ole.
Lohdullista muuten kuulla, etten ole ainoa kirppubaari ;).
Naapurillani oli posliinikukka amppelissa makuuhuoneessa ja joka kevät sen kukkiessa ilmestyivät mustat muurahaiset tuohon huoneeseen ja amppelin tienoille. Hän ihmetteli asiaa ja myrkytteli muurahaisia, mutta aina ne palasivat kattolistan alta. Hän etsi pesää ullakoltakin, mutta ei löytänyt. Lopulta hän vei posliinikukan ulos omenapuun oksalle ja silloin muurahaiset hävisivät eivätkä ole tulleet takaisin. Posliinikukan tuoksu on siis niin houkutteleva, että muurahaiset tulevat ulkoa sen perässä sisään.
Lähetä kommentti