perjantaina, helmikuuta 03, 2006

Parsakaali paras kaali

Viistolassa laulettiin taannoin ylistystä parsakaalille, joka on näemmä valittu myös vuoden vihannekseksi. Herkkuahan se onkin jos jollain tavalla valmistettuna. Jopa pikaisesti popsittu kuppikeitto jalostuu välipalasta pieneksi ateriaksi, kun siihen lisää reilun kourallisen pakasteparsakaalia.

Parsakaali on piilossa muun täytteen alla, mutta siellä sitä onkin runsain mitoin.

Äiti oli tehnyt viime viikolla tulemikseni runollisen hyvää parsakaalipaistosta. Resepti oli kuulemma peräisin vanhasta kunnon Kotiliedestä. Herkkuhetkestä jäi päälle sellainen kyty, että tänään Pagistaanissakin näperreltiin tummanvihreän terveyspommin parissa.

Paistos vaatii hieman värkkäämistä, mutta on sen arvoista. Sitä paitsi eväs ei ole edes tuhdeimmasta päästä, vaikka siihen tulee kaikenlaista hyvää.

Kevyt juusto-parsakaalipaistos

Pohja:
75 g margariinia
2 dl sämpyläjauhoja (itse käytin tapani mukaan spelttiä)
100 g parsakaalisosetta varsista

Täyte:
1 sipuli
1 paprika
100 g keitto- tai palvikinkkua
100 g kevyttä pippuri-tuorejuustoa
1 rkl pestokastiketta (jätin väliin, kun en saa koskaan käytettyä avattua purkkia ajoissa)
2 valkosipulinkynttä
1 tlk kevytkermaviiliä
2 munaa
1 nippu parsakaalinnuppuja
2 dl raejuustoa

Irrota parsakaalin nuput varsista. Pilko varret paloiksi kattilaan ja lisää vettä sen verran, että ne juuri peittyvät. Keitä pehmeiksi (noin 15 minuuttia), jäähdytä ja soseuta. Nypi rasva ja jauhot keskenään, lisää sose ja levitä taikina piirasvuokaan. Esipaista 200 asteessa viitisen minuuttia.

Keitä parsakaalinnuput mieluiten kattilan höyryosassa, aikaa menee 2-3 minuuttia. Pilko sipuli, paprika ja kinkku. Hauduta niitä teflonpannulla miedolla lämmöllä pari minuuttia. Siirrä levyltä ja lisää mukaan puristetut valkosipulit, tuorejuusto, kermaviili ja kananmunat (sekä pesto).

Asettele parsakaalit esikypsennetylle pohjalle ja kaada täyte niiden päälle. Ripottele pinnalle vielä raejuusto. Kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia.

8 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Lääh, tätä täytyy testata! Jopa pohjataikinassa on parsakaalia :-D

kiltti ihminen kirjoitti...

Oih ja slurps. Kuulostaa mahdottoman hyvältä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaapa kertakaikkiaan ihanalta, ja näyttää kans! Kiitos reseptistä!

Parsakaali on kyllä parhautta. Kaikissa muodoissaan. Itse syön useiten (turhan harvoin silti) homejuustokuorrutettuna taikka broilerin ja fetan kanssa piiraspaistoksessa.

Ja eikös tuolla broccolilla muuten sanota olevan jotain yhteyttä sukupuoliviettiinkin..? :)

Kati Parppei kirjoitti...

Jep, eilen piiraasta hujahti puolet kahteen pekkaan, ja tänään kolmen hengen kesken kahvin kanssa loput. Seuraavan kerran pitää kai leipoa saman tien kaksi ;).

Lisäsin muuten pohjataikinaan myös vehnäleseitä, mitä en tainnut reseptissä mainita. Siihen voinee laittaa mitä kaapista sattuu löytymään kaurahiutaleista spelttijauhoihin ja erilaisiin leseisiin.

Kati Parppei kirjoitti...

Ja tuo kommenttini ei liittynyt Duussin viimeiseen huomautukseen ;).

Anonyymi kirjoitti...

Joskus on hyväkin ettei niin kovin ymmärrä tai hallitse Internetin ihmeellistä maailmaa. Äitini, joka ei erota Googlea sähköpostista, löysi kuitenkin vahingossa mun blogin kautta tämän sinun laittamasi parsakaalipaistoksen ohjeen ja hyrisee nyt tyytyväisyydestä.

Kati Parppei kirjoitti...

Päivi, sepä hauska kuulla :). Itsekin sitä tekee usein nettilöytöjä ihan vahingossa (=surffaillessaan umpimähkään silloin, kun pitäisi olla tekemässä jotain aivan muuta).

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, hyvää oli ja vieraatkin kehuivat :)

Yli jäänyt pesto säilyy hyvin pakastimessa, käyttökin on suht helppoa kun se ei öljyn ansiosta jäädy kivikovaksi.