perjantaina, elokuuta 26, 2005

Happamia, sanoi

Pihlajanmarjasadosta näyttää tulevan kohtalainen. Se tietää kiliseville tilhiparville ja talvehtimaan uskaltautuville rastaille pulskia päiviä ainakin syksyksi ja alkutalveksi.

Miettiessäni viime aikoina erilaisten merkkien, kuvien ja niistä nousevien mielleyhtymien kulttuurisidonnaisuutta mieleen tulivat mummoloista tutut Fazerin Pihlaja-marmeladit. Niiden kääreessähän on kettu, joka viittaa vanhaan kansansatuun ja sananlaskuun ketusta ja happamista pihlajanmarjoista. Tuo mielleyhtymä lienee useimmille suomalaisista itsestään selvä sen kummempia miettimättä.

Mutta entä ulkomaalainen tai maahanmuuttaja? Hänelle tuossa yhdistelmässä - kettuun käärityissä marmeladimakeisissa - ei ole mitään järkeä, ellei juuri hänen kulttuurissaan satu olemaan samantapaista tarinaa. Sen sijaan kinuskikaramellin kuvituksena olevassa lehmässä on tuskin mitään outoa ainakaan maitoa käyttävien kulttuurien edustajille (edellyttäen, että katsoja tietää maidon tai kerman olevan kinuskin raaka-aine).

Samaa voi toki kysyä nykylapsista: vieläkö vuodelta 1895 peräisin olevaan karkkilaatuun liittyvä kettusananlasku on heille tuttu? Luetaanko kotona tai koulussa vanhoja kansansatuja?

Ajatelkaa, miten paljon merkityksiä meiltä jää tunnistamatta liikkuessamme tutun kulttuurin ja sen puitteissa opitun koodikielen ulkopuolella! Ja miten tuo koodikieli muuttuu sukupolvien myötä niin, että asioiden alkuperäinen yhteys saattaa vähitellen kadota kokonaan. Marmeladipapereissa nyt vain kuuluu olla kettuja aivan kuten "lehmäkarkkien" kääreissä lehmiä.

- - -

Allekirjoittanut puurtaa vielä muutaman tunnin koneen ääressä ja suuntaa sitten yhdistetylle työ- ja riiuureissulle Etelä-Suomeen. Virkeää viikonloppua itse kullekin säädylle mukaan lukien ketut, lehmät ja kääpiöpäästäiset.

P.S. Tässäpä vielä hauska juttu vanhempien ikäpolvien karkkisuosikeista (PDF).

3 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Ulkomainen odottaa muuten, että kettukarkin maku on viinirypäle. Kettusatu on näet hyvin kansainvälinen ja alunperin puhe on viinirypäleistä, jotka on sitten suomennettu näppärästi pihlajanmarjoiksi...

pagisija kirjoitti...

Ahaa, mielenkiintoista... Enpä tuota tiennytkään. Viinirypäleet lienevät olleet sitten raakoja, eiväthän ne muuten kovin happamia ole :).

Tosin kansansatujen teemathan ovat kaikkinensa varsin yleismaailmallisia tai pikemminkin yleisinhimillisiä (vrt. "myytit"), hahmot vain vaihtelevat.

Ellinoora kirjoitti...

Voi, jee, enpä ole ikinä huomannutkaan, että marmelaadikarkin paperissa tosiaan on ketunnaama! Ei silti, en tykkää mausta, äitelä, kovin sokerinen. Sen sijaan pihlajamarjoista tehty oikea marmelaadi, nam! - Näitä hellyttäviä eläinsatuja on luettu, itte pienenä ja omille pojille, pienenä.Sukupolvesta toiseen menevät perille, kohta testataan jo kolmatta (kummipojan esikoiseen).