Siirtymäkohdat

Mustikoita kerätessäni huomaan, että metsän tuoksusta puuttuu vihreys. Se on kuumeisen kasvun jälkiaromi, kypsä ja väsähtänyt. Kostea, muttei enää tuore. Sellainen, joka kutsuu sieniä nousemaan.

En osaa harmitella kesän lyhyyttä, vaikka se yllättää joka vuosi. Nautin viileistä aamuista ja illoista, jolloin on kevyt hengittää ja juosta. Nautin hämärästä ja siitä, että yöllä on pimeää. Aivan samoin iloitsen kesän alussa valosta ja lämmöstä, minä takinkääntäjä.

Ehkä vuodenajoissa parasta ovat juuri lyhyet siirtymäkohdat. Muutos herättää aistit ja saa valppaaksi, valppaammaksi kuin yleensä. Tulee tunne uudesta alusta ja eteenpäinmenosta. Jokin liikahtaa, ja ihmismieli sen mukana.

Mutta viime syksyn kaltaiset märät, värittömät kuukaudet valuttavat elämänilon viemäriin. Talvi luikahti syksyn tilalle myöhässä ja nolona, eikä siitä jaksanut edes iloita. Odotti vain kevättä väsyneenä, lionneena ja harmaana itsekin.

Ei tänä vuonna, eihän.

- - -

Kotiin tultuani teen ihmeen. Onnistun sullomaan litran vattuja ja puoli sangollista mustikoita asuntoni pikkuiseen pakastimeen, joka näytti olevan täynnä jo ennestään. Mutta sieniä - jos niitä ylipäänsä tulee - sinne ei mahdu. On tyydyttävä kuivaamiseen tai vallattava nurkkaus siskon pakastimesta.

Keitettyäni loput mustikat maustehilloksi lähden koirien kanssa myöhäiselle kävelylenkille. Vanhojen puutalojen keittiöihin on sytytetty valot, kuisteilla palavat lyhdyt. Parista pihasta kuuluu vilkasta puhetta, ja tunnen itseni Tove Janssonin Ruttuvaariksi arvellessani siellä pidettävän kemuja. Tyhjän tien poikki juosta vemputtaa rusakko, joka säpsähtää ja lisää vauhtia huomatessaan kulkijat.

Ilta vaihtuu yöksi, hämärä tiivistyy. Radanvarren suopayrttien tuoksuun sekoittuu paistuvien lettujen herkullinen rasvankäry.

Jossain muuallakin on taidettu hillota tänään.