keskiviikkona, elokuuta 10, 2005

Slaavien latina

vanhavalamoKun palaa muista puuhista siviilityönsä pariin, ottaa aina oman aikansa päästä sisälle myöhäiskeskiaikaiseen maailmaan. Oikeastaan sisälle pääsystä ei voi edes puhua. Pikemminkin kyse on tuon maailman kynnyksellä seisomisesta ja kummastelemisesta.

Monesti on tyystin pihalla ja siellä myös pysyy.

Asiaa ei auta kieli, jota ei enää puhuta käytännössä missään. Siinäkin mielessä kirkkoslaavia voi hyvällä syyllä kutsua slaavilaisen maailman latinaksi. Sitä käytetään yhä ortodoksisten jumalanpalvelusten kielenä esimerkiksi Venäjällä, mutta puhekielen elävyyden ja uusiutuvuuden se on kadottanut aikaa sitten.

Kirkkoslaavi, "Euroopan kolmas klassinen kieli", on oikeastaan keinotekoinen luomus. Pääkunnia sen laatimisesta on perinteisesti annettu 800-luvulla eläneille Methodiokselle ja Kyrillokselle. Väitetään, että Suur-Määrin ruhtinas Rostislav olisi kutsunut Bysantista slaavinkielisiä kristinuskon opettajia, ja tehtävä olisi langennut edellä mainituille. He kehittivät muun toimintansa ohella kirjakielen, jonka tarkoituksena oli palvella kirkon ja hallinnon käännös- ja muita tarpeita.

Pohjana oli Thessalonikin alueella puhuttu slaavilainen murre, jolle luotiin oma, niin sanottu glagoliittinen aakkostonsa. Myöhemmin tämä aakkosto korvattiin kyrillisellä. Se taas on aikojen myötä muuntuneena käytössä myös muutamissa nykykielissä, kuten venäjässä.

Joskus erotetaan toisistaan vielä muinaiskirkkoslaavi - muinaisbulgariaksikin kutsuttu - ja 1300-luvulta alkaen käytössä ollut, modernimpi kirkkoslaavi. Käytännössä kaikki Venäjän alueella tuotetut tekstit ja asiakirjat kirjoitettiin kirkkoslaaviksi aina 1700-luvulle saakka. Vasta Pietari Suuren uudistusten myötä myös venäjä alkoi kehittyä kirjakieleksi.

Kirkkoslaavia pystyy mitenkuten ymmärtämään, jos osaa venäjää, mutta ainakin allekirjoittaneelle tekstien kyntäminen on välillä tuskastuttavan hidasta. Urakkaa eivät helpota kirjoittajan ja lukijan välillä olevat vuosisadat tai se, että 1400-1500-luvuilla Venäjän alueen kronikoitsijoiden keskuudessa levisi kirjoitustyyli, jossa itseisarvona olivat koristeelliset ja monimutkaiset virkkeet. Puhuttiinkin "sanoilla kutomisesta" (pletenije sloves).

Tekstejä on myös luettava kuin piru raamattua. Keskiaikainen totuuskäsitys erosi nykyisestä siinä määrin, että jopa näennäisiin faktatietoihin on suhtauduttava varauksella. Tarkoitushakuisuus oli enemmän sääntö kuin poikkeus; historiankirjoituskin oli kirkon ja maallisen vallan poliittisten tavoitteiden läpitunkemaa. Usein kyseessä oli puhdas propaganda.

Monta monituista kertaa paperinippu tai kirja on ollut lentää seinään. Ja aina uudestaan totean, että rajallisen aikansa voisi käyttää mielekkäämminkin. Hullun hommaa! Täysin järjetöntä puuhaa! Mutta oma, merkillinen hurmansa on niissä harvoissa hetkissä, kun verho heilahtaa sivuun ja käsittämättömältä tuntunut teksti alkaa puhua kirjoittajansa äänellä. Kun palaset loksahtavat kohdalleen, kun tuntee oivaltaneensa jotakin tärkeää kuin vahingossa.

Silloin jaksaa taas rämpiä jonkin aikaa.

Yliopistolehden (8/96) katsaus kirkkoslaavin syntyvaiheisiin. Muinaiskirkkoslaavin kirjaimisto ja tekstiesimerkkejä löytyy täältä. Jos taas keskiaikaiset slaavilaistekstit ja maailmankuva kiinnostavat, voi kiusata itseään vaikkapa allekirjoittaneen jaarituksella (Lähde 1/2005). Parempaakin luettavaa aiheesta löytyy, mutta tuo antaa ehkä jonkinlaisen yleiskuvan asiasta.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
pagisija kirjoitti...

Spammia poistelin... Jopas sitä nyt riittääkin :P.

Veloena kirjoitti...

Voi ei, miten ihania sanoja. Kissannimiä, selvästi. Glagoliitti. Ja Methodios.

miten on mahdollista, etten tunne vielä yhtään eläin, joka olisi nimetty Glagoliitiksi? Tosin Nelikulmaista Negaatiota enkä Lohi-Platoniakaan tuntenut, ne oli nimettävä itse.

Glagoliitti. Tätä ei saa unohtaa.

pagisija kirjoitti...

Enollani on kaksi koiraa nimeltään Gregorius ja Basileios.

Voi, kuinka tekisikään mieli joskus jakaa kaikki hienot ja komeat sanat eläimille nimiksi ja unohtaa ne sitten. Palata OLENNAISEEN. Paremmassa käytössä olisivat nuo sanatkin.

Iloinen Leipuri kirjoitti...

Ihan noin visuaaliselta pohjalta seurattuna tämmösen maallikon silmään näyttää tosi kauniilta noi merkinnät. Varsinkin toi "60" sopis mun miälestäni vaikka koristetapetin aihemalliks. Kyllä sitä ennen vanhaan osattiin.

pagisija kirjoitti...

Jep, ennen oli ihmisillä aikaa istua kammioissaan ja väkertää kauniita kirjaimia kieli keskellä suuta. Nyt naputetaan näppistä, hyvä että oma nimi osataan kirjoittaa vielä käsin.

Olisi kyllä kamalaa joutua työkseen lukemaan noita käsinkirjoitettuja kronikkatekstejä, kun painetuissa versioissakin on ihan riittävästi hommaa. Jotkut tekevät sitäkin, kiitos heille - muut saavat sitten korjata sadon ja keskittyä tuohon aatepuoleen...