Hyvä niin

Piruparka saa kyytiä Inkoon kirkon myöhäiskeskiaikaisessa seinämaalauksessa.

Lauantain sää on mitä sopivin muutaman keskiaikaisen kivikirkon kiertelylle ja kuvaamiselle läntisellä Uudellamaalla. Siuntion kirkko antaa etsiä itseään, mutta rautatieaseman kahvilasta meidät neuvotaan ystävällisesti oikeaan suuntaan. Vanha kirkonkylä ja nykyinen kuntakeskus ovat Siuntiossa kaksi eri asiaa, opimme.

Kuten myös sen, että kahvilasta saa hyvää ja tuoretta pullaa.

Sateinen sunnuntai taas kutsuu ihmettelemään Gallen-Kallelan museota Espoon Tarvaspäähän. Komeita ovat olleet nuo 1800-1900-lukujen vaihteen taiteilijakodit, jotka rakennettiin ja sisustettiin kokonaisvaltaisiksi taideteoksiksi itsekin.

Symbolistisen taiteen ja arkkitehtuurin yhteyksiä selvitellyt saksalaistutkija osuu pitämään yleisöesitelmänsä juuri visiittimme aikaan. Asia on mielenkiintoista, mutta sunnuntai-iltapäivänä aivot eivät käänny luentovaihteelle. Silmät tuppaavat painumaan kiinni hämärässä tornihuoneessa diaprojektorin huristessa.

Maanantaiaamuna puen vielä sopulinnahan ylleni ja jututan tutkijakollegan Pyhän Laurin kirkolla. Iloisen ja asiastaan innostuneen tekijän into tarttuu, eikä tarinoinnista ole tulla loppua. Viileä tuuli ja tutkijan puolitoistavuotias, vikkeläjalkainen poika rajoittavat kuitenkin jutustelun pariin tuntiin.

- - -

Viikonloppu on mennyt tapansa mukaan hetkessä, ja paluu sanasorvin ääreen kutsuu. Moottoritietä tuijottaessani mietin, miten jotkut asiat voivatkin tuntua alusta alkaen niin selkeiltä ja oikeilta. Sellaisilta, että näinhän tämän kuuluikin mennä. Että kaiken eletyn ansiosta näkee selvästi nyt ja tässä.

On se kummallista. Mutta hyvä niin. Hyvä.

"tulee aamu taaskin valon kehrä kiertää kiven
jos kohta varjot lankee lankee ne jotta valo näkyisi
paremmin kirkassilmän katsoa kauneutta
koreutta maanpiirin humalluttavaa"
- CMX: Linnunhammas

- - -

Kirjailijan häiriöklinikalla on näemmä käyty mielenkiintoista keskustelua sosiaalisen näkymisen merkityksestä kirjailijan työssä.

Samoja asioita pistää pohtimaan myös tiedemaailma. Illanvietot, henkevänkepeä keskustelu ja yhteyksien luominen viinilasi kädessä tuntuvat olevan konferenssien ja seminaarien keskeisintä antia.
- Ei ole väliä, mitä sanot. Tärkeintä on, että nimi ja naama jäävät mieleen, opastavat ohjaajat oppilaitaan.

En malta olla lainaamatta suoraan Häiriöklinikan kirjailijaa, Kirsti Ellilää:

"Jos minä en miettisi niin paljon, niin minulta loppuisi kirjoittamisen aiheet aika äkkiä, mutta miettiminen sopii aika huonosti yhteen aikamme ihanteiden kanssa. Nythän ei ole sopivaa jäädä miettimään. Nyt pitää rientää. Olla nuorekas ja jäntevä ja sosiaalinen. Nyt pitää osata höpöttää monella kielellä ja jakaa keveitä poskisuudelmia. Ja sen lisäksi halata niin että ei oikeasti halaa vaan esittää halaavansa."

Allekirjoittanutkin myöntää suosiolla olevansa miettijä ennemmin kuin sulava sosiaalisuusihme. Varsinkin ajatus tietoisesta itsensä tykö tekemisestä tuntuu aina yhtä vastenmieliseltä.