tiistaina, elokuuta 16, 2005

Virtuaalitomaatit

tomaatit"Valtio, joka liian kauan istuu rauhassa, tulee lihavaksi ja veltoksi tai hysteeriseksi ja nuutuneeksi. Toisinaan tarvitaan sotaa aivan vain raittiin ilman ja liikunnan vuoksi."
- Adolph Törneros

Blogistaniassa on viime aikoina heitelty virtuaalitomaatteja asiasta jos toisestakin. Ensin oli Suuri Lapsettomuuskeskustelu, sitten puitiin kovin sanoin suomalaisten sivistystasoa, seuraavaksi vuorossa oli taistelu blogien totuudellisuudesta.

Allekirjoittanut on seuraillut kiivasta sananvaihtoa enemmän tai vähemmän kiinnostuneena, mutta harvoinpa on tullut tarvetta vyöttää kupeitaan ja rynnistää mukaan. Scillan tavoin olen todennut, ettei oman mielipiteen huutaminen mekkalan yli toisi keskusteluun mitään oleellisesti uutta.

Sitä paitsi pieni ja puolueeton Pagistaan pyrkii rauhanomaiseen rinnakkaiseloon naapureidensa kanssa. Marleenankin harmittelema henkilökohtaisuuksien kaivelu ja pikkuilkeä suunpieksentä saa usein turhan paljon sijaa sinänsä kiinnostavissa keskusteluissa. Vilkas ajatustenvaihto on terveellistä ja pitää mielen virkeänä, mutta ilmeisesti ihmisluonnolle on kovin vaikeaa pitää asia yleisellä tasolla intoutumatta syytämään loukkauksia ja loukkaantumatta itse.

Joskus tuntuu, että virtuaalimaailmassa rettelöinti nousee kolmanteen potenssiin tosielämään verrattuna. Lieneekö syynä anonymiteetin tuoma turva? Vai levittävätkö ihmiset kirjoituksissaan sisimpänsä näytille niin, että tekstien kriittinen kommentointi - tai joissakin tapauksissa paljonpuhuva hiljaisuus - sattuu kipeästi ja aiheuttaa vimman puolustautua, antaa takaisin samalla mitalla?

Vai onko kyseessä ennen muuta kilpailu lukijoiden suosiosta? Lila pohti lukijalaskureiden ja top-listojen saavan helposti aikaan kilpalaulantaa, jossa itse kukin yrittää saada äänensä kantavimpana kuuluviin. (Samaa voi huomata toisinaan järjestötoiminnassa, joka pahimmillaan on silkka egojen temmellyskenttä. Itse asia unohtuu, kun jokainen yrittää päteä yli muiden.)

"Ei haukku haavaa tee", sanotaan. Tottahan se onkin. Ja voi olla, että jotkut vain virkistyvät kunnon virtuaalisodasta ja palaavat akut latautuneina tosielämän puuhiinsa. Mutta allekirjoittanut on tavannut väistyä takavasemmalle, jos ihmistenvälinen kanssakäyminen on muuttunut piikittelyn, puukottelun ja egonpönkityksen areenaksi. En koe saavani siitä mitään. En halua kilpailla siitä, kuka keksii sarkastisimman kommentin. Inhoan tunkkaista ilmapiiriä, joka saa ravintonsa kyräilystä ja pahan puhumisesta.

Tärkeinä pitämiään asioita on uskallettava tarpeen tullen puolustaa, mutta turhista rähinöistä voi onneksi pysytellä hobittimaisesti sivussa. Ja onneksi maailmaa voi yrittää parantaa muutenkin kuin julistaen barrikadeilla oman näkökulmansa erinomaisuutta.

3 kommenttia:

Naakka kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Sen lukeminen oli sopiva vastalääke sille hämmentyneelle ololle, jonka tunnistin itsessäni silmäillessäni Blogisanomien päivityksiä ja ihmetellessäni, mitä täällä blogimaailmassa oikein tapahtuukaan.

Lila kirjoitti...

Tykkäsin tuosta 'hobittimaisesta'! Sanavalinta kuvaa täsmälleen sitä asennetta, joka tuntuu minulle omimmalta.

pagisija kirjoitti...

Heh, ainakin itselläni tuo hobittimaisuus tuntuu lisääntyvän iän myötä. Parikymppisenä idealistina ja maailmanparantajana olin kyllä ahkerasti peitsi tanassa varmana siitä, että olen Oikealla Asialla.

Jossain vaiheessa sitten silmät aukenivat tajuamaan, että mekkaloinnilla ja osoittelulla tekee vain hallaa oikeaksi uskomilleen aatteille.

Ja ehkä sitä on tullut laiskemmaksi myös. Ei viitsi riehua enää. Idealisti olen edelleen, mutta hiljaisempi sellainen ;). Kukin tavallaan...