Ihmettelinpä tässä illan mittaan, mistä kumpusi yllättävä ja hyvin voimakas mieliteko viipurinrinkeliin. Jossain vaiheessa äkkäsin, että näytön vieressä työpöydällä on tyhjä kahvimuki, ja että olin päivällä maustanut kahvini pitkästä aikaa kardemummalla. Kardemumman aromihan se mukista nousi hiljalleen nenään ja nostatti mieleen markkinapullan, vaikken tietoisesti tuoksua pannutkaan merkille.
On se ihme systeemi tuo ihmisen pääkoppa aistikytköksineen.
2 kommenttia:
Isoäiti tarjoili aina vieraille kahvia ja Haminan torilta ostetun viipurinrinkelin. Muistan, että viipurinrinkeli oli erikoisen kuiva herkku, se juuttui kitalakeen ja oli huuhdeltava kahvilla pois.
Ei se minustakaan mikään elämää suurempi leivonnainen ole. Tuoreena kyllä hyvää.
Lähetä kommentti