Uudistaessani Työvoimatoimiston Paikkavahdin tilauksen lisäsin uteliaisuuttani mukaan opettamiseen liittyvät työt, vaikka olenkin vannonut pysyväni kaukana ainakin keskenkasvuisten luotsaamisesta. Ja vannon yhä. Siihen tarvitaan uljaita ominaisuuksia ja aidon kutsumuksen paloa, joita allekirjoittaneella ei ole opettajangeeneillä kyllästetystä perimästä huolimatta.
Kuten ei ole pedagogista ammattitaitoakaan edes ensimmäisen opintoviikon verran. Sattuneesta syystä.
Mutta kiitos ennakkoluulottomuuteni, sähköpostilaatikkooni kaadetaan nyt monta kertaa vuorokaudessa rekkalavallinen lastentarhan- ja luokanopettajien avoimia paikkoja. Saan lapioida niitä hartiavoimin bittitaivaaseen.
Vielä sanovat, että lapset loppuvat Suomesta.
7 kommenttia:
"...olenkin vannonut pysyväni kaukana ainakin keskenkasvuisten luotsaamisesta. Ja vannon yhä. Siihen tarvitaan uljaita ominaisuuksia ja aidon kutsumuksen paloa..."
Samaa vannoin minä aikoinani valmistuttuani. Ajauduin, siis nimeomaan ajauduin (kun muuta ei ollut) opettamaan. Keskenkasvuisilta olen aina välttynyt, mutta aikuisten kouluttajana olen saanut itselleni sitä tunteen paloa, jota sellaisena kolmekymppisenä en uskonut koskaan saavani.
Nyt se 'palo' on viemässä eteenpäin.
Kyllä sinäkin sieltä paikkasi löydät. Tsemppiä!
Kiitos tsemppauksesta! Aikuisten opettaminen ei olekaan minulle yhtä suuri mörkö kuin lasten tai nuorten, mutta pelkään kärsivällisyyteni olevan riittämätön siihenkin. Hiillyn helposti, jos joudun esimerkiksi selittämään saman asian moneen kertaan - ominaisuus, josta en ole erityisen ylpeä.
Mutta ehkä siinä voisi kehittyä.
siis onkos opettajille kuitenkin kysyntää? vasta viime viikolla eräs äiti (ei mun kylläkään) sanoi, ettei opettajaksi kannata kouluttautua, koska lapset loppuu ja maistereita sun muita opetuksesta ehkä jotain tietäviä on ihan pilvin pimein... hmm?
Kaikkihan me keskenkasvuisia ollaan, eikö? :) Minusta vahvasti tuntuu, että lapsia ja nuoria aristellaan siksi, että he laittavat meidät peilin eteen. Sinua, Pagisija, pidän rohkeana, joten siitä vaan. Itse pelkäisin kyllä aikuisia enemmän, he kun ovat tottuneet vaatimaan ja valitsemaan.
Wee, näin olen minäkin kuvitellut, mutta noita työpaikkailmoituksia ainakin tuntuu riittävän ympäri Suomen. Tosin suurin osa taitaa olla sijaisuuksia tai muita pätkätöitä, varsinaiset virat ovat kai tiukassa.
Kiitos luottamuksesta, lila ;). Mutta ei, en kerta kaikkiaan halua opettamaan. Tunnen sekä itseni että opettajantyön haasteet sen verran hyvin, että tiedän, mikä ei ole minun hommaani. Ei maailma tarvitse ammattitaidotonta ja lahjatonta opettajantekelettä, kun on tarjolla hyviäkin. Korkeintaan voisin pitää esim. kansalaisopiston kursseja tai muuta aikuiskoulutusta alallani, siksi tuon haunkin laitoin.
Ja totta, keskenkasvuisia lienemme jokainen hamaan hautaan saakka :).
minua tuossa opettajahommassa tökkii ehkä eniten se, että minua ollaan väkisin siihen muottiin tunkemassa. minusta halutaan (tai on haluttu) lääkäriä, sairaanhoitajaa ja - tällä hetkellä - opettajaa. ja perustelut ovat aina mainioita. olisin hyvä sairaanhoitaja, koska _en_ ole hoivaajatyyppi jne. mutta eipä lähdetä tämän mopon kyytiin... ;D
Minusta lapsia kohtaan on helpompi olla kärsivällinen kuin aikuisia. Lapsella on joku sisäinen kehitystehtävä aina kesken eikä hänen kuulukaan osata heti kaikkea ja on luonnollista toistaa asioita lapselle yhä uudestaan. Mutta oppimaan suostumaton aikuinen on kerrassaan hermostuttava! Ja sitäpaitsi toivokin menetetty niiden kehitystehtävien suhteen. ;-)
Lähetä kommentti