perjantaina, tammikuuta 06, 2006

Aina ollut sellainen


Kalojen tähtimerkki Ptolemaioksen tähtikartassa. Lainattu täältä.

Ei se sukkiin jäänyt. Suolattuani kaurapuuroni kahteen kertaan muistan joululoman sananvaihtoni isän kanssa.
- Sinä kun olet aina ollut sellainen hajamielinen hössöttäjä, hän totesi ohimennen jonkin muun asian yhteydessä, ystävällisesti ja leikkimielellä. Hiillyin yhtä kaikki. On harvoin mukavaa kuulla totuuksia itsestään.

Mutta ovatko ne totuuksia? Muuttumattomia totuuksia? Aina ollut ja aina oleva?

On mielenkiintoista miettiä, missä määrin muiden ihmisten meistä muodostamat käsitykset määrittävät - varsinkin lapsuudessa - sitä, mitkä ominaisuutemme pääsevät niskan päälle. Olisiko esimerkiksi lapastenhukkaajasta ja koulukirjojen unohtelijasta saattanut kasvaa jotakin muuta, jollen olisi jatkuvasti saanut kuulla olevani sellainen (lempeässä kasvatusmielessä toki, ei koskaan ilkeästi tai tahallisesti leimaten - mutta yhdeksikkö huolellisuudessa kympin sijasta, ajatelkaa)? Toiminko tiedostamattanikin yhä noiden kotona ja koulussa omaksumieni "odotusten" mukaan? Vai onko jonkinasteinen hajamielisyys todella geeneissä, osa olennaisinta ja muuttumattominta minua? Muna vai kana?

Noin yleensä odotusten ja ennakkokäsitysten rooli identiteetin muovautumisessa ei liene aivan vähäinen. Kuvaava ääriesimerkki on tarina koulun aloittaneesta tytöstä, joka ensimmäisellä matematiikantunnilla katseli vain ikkunasta ulos avaamatta kirjaansa. Kun opettaja huomautti asiasta, tyttö totesi, ettei maksa vaivaa.
- Äiti on aina sanonut, että meidän suvussa kaikilla on surkea matikkapää.

Samaa olen joskus pohtinut horoskooppien osalta. Ihan totta. Vasta aikuisena olen huvittuneena pannut merkille, että muuten varsin rationaalista maailmankuvaa vaalineilla omaisillani on ollut merkillinen viehtymys tähtimerkkeihin. Äitini määrittelee itsensä mielellään pedanttiseksi Neitsyeksi, isäni on herkkä ja helposti loukkaantuva Rapu, siskoni itsepintainen ja mukavuudenhaluinen Härkä. Ja itse olen saanut pienen ikäni kuulla olevani "tyypillinen Kalat": intuitiivinen ja hajamielinen taivaanrannanmaalari.

No, tuskin meillä kukaan on tosissaan uskonut planeettojen selittävän ihmisen perusominaisuuksia, mutta missä määrin noin yleensä tähtimerkkikuvaukset ja muut luonnetyypitykset luovat itse itseään ihmisen mielessä pyrkien nostamaan tämän identiteetistä esiin juuri mainittuja puolia? Alitajunnan voimaa ei kannattane vähätellä. Onhan silkkaa soopaa olevien ennustustenkin - ja jopa kirousten - todettu joskus toteuttavan itsensä kohteen oman mielen kautta, jos tämä niihin kovasti uskoo.

Samaten mielenterveysasioissa puhutaan siitä, miten ihmisillä on joskus taipumus muuttua diagnoosikseen, eli alkaa tulkita sekä luonteenpiirteitään että kaikkea toimintaansa todetun sairautensa tai häiriönsä kautta. Sama asia, tavallaan - ja tässäkin muiden ihmisten suhtautumisella lienee suuri merkitys.

Korostettakoon nyt, etten näillä hajamietteilläni suinkaan pyri syyllistämään vanhempia tai muita kasvattajia heidän mahdollisista odotuksistaan, en omiani sen enempää kuin muidenkaan. Ei siihen ole mitään syytä. Kuka lopultakaan täsmälleen tietää, mistä ihmismieli rakennustarpeensa ottaa ja millaisia ovat ne tiedostamattomat mekanismit, jotka luovat ja muokkaavat käsityksiä omasta itsestä ja maailmasta ylipäänsä? (Joskin "tyypillinen" ja "aina" ovat sanoja, joita ihmisistä puhuessaan on hyvä käyttää varovasti kuin tuoretta chiliä, asia, jonka itsekin yritän oppia muistamaan.)

Mutta asioiden pohdiskelu on hauskaa, ja samalla voi vaikkapa asetella vihanneksia siivouskomeroon, tehdä keskiviikosta torstain ja lukita itsensä taas kerran ulos roskia viedessään.

13 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

MitäMITÄmitä??!! Ravutko herkkiä ja helposti loukkaantuvia??!! Tämä kyllä muistetaan!!!!! >:(

pagisija kirjoitti...

Hmm. Pettämätön intuitioni aistii negatiivisia virtuaalienergioita, mutta enhän minä enää muista, voisivatko ne johtua jostakin, mitä kirjoitin tai sanoin. Mitä minä muuten kirjoitin ja mistä?

Timo Virta kirjoitti...

Hoi Kati! Löysin sellaset astrosivut ja katoppas tätä tulkintaa :)

"Sinä se osaat katsella asioiden hyötynäkökohtia aina kun olet innostumassa uusiin juttuihin. Mikäli vain on pienikin mahdollisuus parantaa joko omia tai toisten olosuhteita jollakin tavalla niin sinä olet mukana jokaisella solullasi. Olet valmis opiskelemaan ja tekemään töitä uuden ideasi hyväksi, sillä mitään keskeneräistä et ole valmis päästämään käsistäsi. Täydellisyyteen pyrkivänä tyyppinä vedät puoleesi ideaalisia ja sinne tänne päättömästi uiskentelevia Kala tyyppejä, joiden päämäärättömyys ja piittaamattomuus vetävät lopulta pinnasi kireälle."

- huh - ei lisännyt uskoa, ainakaan heti :)

pagisija kirjoitti...

Eiih! Ja nuo kaikki määritelmät tunkeutuvat tietysti suoraan alitajuntaani tehden minusta yhä päättömämmin uiskentelevan *tunkee sormet korviinsa, pistää silmät kiinni ja hokee LAALAALAALAALAA*

Rita Maestra kirjoitti...

Kyllä ne kasvattajien sanat lapseen vaikuttavat, eivätkä kaikki järkeä saa käteensä myöhemmällä iälläkään vaan pitävät kiinni siitä mitä lapsina kuulivat. Onneksi aika monet tajuvat viimeistään keski-iässä että eivät ne meidän vanhemmat oikein itsekään tajunneet mitä selittivät. Ihmisiähän he ovat eivätkä kasvatustieteen professoreita.

pagisija kirjoitti...

Rita: nimenomaan. Siksipä syyttely ja vanhojen asioiden kaunainen penkominen on turhaa. Mutta jollain tapaa ne kuulemansa asiat on kai itse kunkin käytävä läpi, että niistä pääsee muodostamaan oman, itsenäisen käsityksensä. Ja ehkä oppii, ettei aikuisenakaan kannata kaikkien kaikkia sanomisia niin itseensä ottaa... Eikä varsinkaan itseään kovin vakavasti ;).

Kops kirjoitti...

Jeps, nuo ovat itsetuntoon vaikuttavia asioita, ja toisaalta itsetunto vaikuttaa siihen miten suhtaudumme.

Sain sukkatarinastasi inspiraation kirjoittaa Kopsiin lastun joka oli päässäni odottamassa muotoaan. Nauroin loppua kirjoittaessani ääneen...

Päivi, hän-jonka-pitäisi-olla-tekemässä-gradua kirjoitti...

pagisija, minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä _sinä_ puhut... ;D

aaah, kasvattajat... olen varmaan joskus kertonut, kuinka aikoinaan yläasteikäisenä kerroin äidilleni, miten tuttu täti oli kehunut minua, äitini totesi tyynesti: "älä usko kaikkia sen naisen juttuja". nuori ihminen tietysti käsitti asian siten, että täti oli puhunut just päinvastoin kuin asiat ovat, eli minähän olen tietysti tyhmä ja ruma ja...

onneksi nykyään tiedän olevani täydellinen. laiska, mutta täydellinen. :D

Larko kirjoitti...

Minä en ole pedantti. Enkä kyllä neitsytkään, paitsi horoskooppimerkiltäni. Mutta sille merkille omistettuja luonteenpiirteitä en tunne omikseni.

Itse asiassa on ihan hyvä olla hajamielinen. Aivokapasiteetilleni on paljon tärkeämpääkin käyttöä kuin pitää lukua jalassa olevista sukista. Silmälasit olisi tietysti ihan mukavuussyistä hyvä ottaa mukaan kotoa lähdettäessä.

Veloena kirjoitti...

Miten ilahduttava merkintä.

Minua on luonnehdittu kömpelöksi niin perusteellisesti, etten pitkään uskonut voivani muuta ollakaan. Se, että tanssitunneilla kädet olivatkin lyyriset ja jalat tarkat, ei tuntunut vastaesimerkiltä sille, että onnistui kippaamaan teet matolle isän todettua: "Älä sitten kaada sitä teetä."

Oujee. Onneksi vähitellen asiat alkavat seljetä. Tajuaa, ettei ole pakko ostaa muiden määritelmiä (no tämän tajusin kyllä jo kymmenisen vuotta sitten) ja myös, ettei tarvitse vastata noiden määritelmien ärsyttävyyteen heittäytymällä provokatiiviseksi (tätä olen vasta tajuamassa).

Hyvä kirjoitus ja tärkeästä aiheesta!

pagisija kirjoitti...

Onpa mukava lukea, että ihmiset ovat oppineet tai oppimassa elämään omien ominaisuuksiensa - perittyjen tai opittujen - kanssa välittämättä enää liikoja muiden päälle liimaamista määritelmistä. Tuo Veloenan mainitsema provokatiivisuus - ja provosoitavissa oleminen - kuulostaa kyllä tutulta täälläkin.

Kaura kirjoitti...

Eräitten vanhemmista löytyi kasvatustieteen professoreita, mutta enpä tiedä, oliko siitä paljon hyötyä ;-)

p:la kirjoitti...

Olen pienestä asti kuullut että kaikki laitteet ympäriltäni hajoavat. Yhä kolmekymppisenä huoneistossa kärähtävät leivänpaahtimet, paukahtelevat lamput ja tilttaavat emolevyt epäilyttävän usein. Ja Kaunottaresta (Renault 9 vm 87) katkeaa tuulettimen hihna, vaikka minulla ei edes ole ajokorttia.

On muuten kömpelyyttä ja kömpelyyttä. Minullakin on ikuinen oletus ja jopa tietynlainen varmuus isomotorisesta kömpelyydestäni, mutta sen olen aina tiennyt että sormet ovat vikkelät kuin fan, vaikka näppiksellä tai otelaudalla tai, no, kyllä te tiedätte.