keskiviikkona, tammikuuta 04, 2006

Silmät auki

Tilhiä (Bombycilla garrulus). NAUMANN, NATURGESCHICHTE DER VÖGEL MITTELEUROPAS: Band IV, Tafel 22 - Gera, 1901. Lainattu täältä.

Vaikka varsinaiset linturetket jäävät talvisaikaan vähemmälle, lenkkeillessä ja muuten ulkoillessa silmät pidetään toki visusti auki. Leudon, pilvisen talvipäivän saldona oli perustiaisten ja -varislintujen lisäksi kilisevä tilhijoukko lähes puhtaaksi syödyn pihlajan latvuksissa sekä jokunen viherpeippoparvi, joita näkee talvi talvelta enemmän. Ruokinta saa yhä suuremman osan linnuista jättäytymään suomalaisten lintulautojen ääreen, kun ne ennen muuttivat pakkasia pakoon eteläisempään Eurooppaan.

Rantakoivun oksalla istui myös mietteliään näköinen räkättirastas, talvehtimaan jäänyt uskalikko.

- - -

Pagistaanissa on tullut silmäiltyä tavallista enemmän ruokablogeja sen jälkeen, kun ravitsemusministeriössä huomattiin valmiiksi koeteltujen ja hyviksi havaittujen reseptien hyödyt. Hämäläisittäin murtavan Iloisen leipurin paluu oli mukava yllätys, ja jo ajatus Kuusenkerkän juustotäytteisistä jauhelihapihveistä herkistää mielen. Polkkapossulla on paitsi hauska nimi, myös mielenkiintoisia ohjeita suklaafondanteista moskovalaiseen kalaseljankaan.

"Hyvä ateria saa ihmisen laupiaammaksi koko maailmaa kohtaan kuin yksikään saarna."
- Arthur Pendenys

Ei kommentteja: