Joskus sitä saa kiitosta merkillisistä asioista. Lainasin kirjastossa kirjoja lainausautomaatilla, kun viimeisen kirjan kulunut viivakoodi vaati pistäytymistä tiskillä.
- Käytit muuten tuota automaattia mallikelpoisesti, huomautti virkailija.
- Anteeksi?
- Niin, seurasin täältä, miten teit kaiken juuri niin kuin pitääkin.
Kiitin kiitoksesta, vaikka ihmettelinkin itsekseni, voisiko lainausautomaattia käyttää jotenkin toisin. Ehkä minulla ei ole tarpeeksi mielikuvitusta.
11 kommenttia:
Olen sattumalta perehtynyt sen värkin käyttöön ja käyttäjiin. Voin kertoa, että ei se virkailija sinua turhaan kehunut. Monenlaista ovat joutuneet näkemään. Vaan syytön ei ole kyllä se rakkinekaan.
Hmm. Kaikkea sitä oppii. Mutta onhan siinä aika selkeät ohjeet (ilman niitä saattaisin yrittää vaikkapa tunkea kirjaa sinne, minne pitäisi pistää kirjastokortti ;).
Ja pelkään hysteerisesti hälyttäviä portteja, joten jyystän kirjat erityisen huolellisesti sen hälytyksenpoiston yli. Ehkä siinä moni kompastuu?
Sanokaapa Herkku ja muut palvelupuolelta lainaustilannetta tarkkailleet: jos virkailija on joutilaana, onko jotenkin loukkaavaa mennä silti lainaamaan kirjansa automaatilla, vai antaako asiakkaan omatoimisuus virkailijalle toivotun lepohetken :)?
Riippuu siitä, onko virkailijalla Internet edessään vai ei :) En ole joutunut päivystämään tiskillä, jossa ainoa virike olisi lainaaminen asiakkaille (vrt. Metson lainaustiski), mutta jos sitä voi yhtään verrata kaupan kassalla istumiseen, niin kyllä, mikä tahansa vaihtelu on tervetullutta.
On tosiaan mukavaa, jos lainausautomaattia käyttää ns. "oikein". Hälytyksien setviminen on sen verran inhottavaa puuhaa sekä asiakkaalle että selvittelijälle. Hälytyksiä kammoan minäkin, asiakkaana ja työntekijänä.
- Laura
Kirjastoammattilaisena voisin kertoa teille paljonkin urbaanilegendaa erilaisista tavoista käyttää lainausautomaattia mutta myös siitä kuinka ei-niin-kovin-korkeasti koulutettu kirjastohenkilökunta nämä pelit voi pahimmillaan kokea. Uhkaksi, möröksi, ilmestyskirjan pedoksi, joka vie työpaikan. Tai ainakin pakottaa opettelemaan työnkuvaan astuvia uusia asioita, kun automaatio edetessään vie suuren osan perustyöstä.
Että jos sillä kirjastovirkailijalla on kasvoillaan vienon ivallinen hymy, kun asiakas kompastuu koneen käyttöliittymään, kannattaa miettiä, mistä se johtuu.
Laura, ehkä teen kompromissin - joka toinen lainauskerta automaatilla, joka toinen ihmistyövoimalla!
Veera, tuo on melkein pelottavaa. Millaisia salattuja tunnemyrskyjä asiakkaan kannalta viattomaan lainaustapahtumaan mahtaakaan liittyä...
Kirjastotätinä minäkin voin kertoa että ei ole millään tavalla loukkaavaa käyttää itsepalveluautomaattia lainatessa tai palauttaessa, vaikka virkailija istuisikin tiskillä - eivätkä useimmat pidä pahana sitäkään, että käydään siinä tiskillä moikkaamassa. Jos kirjastontäti näyttää nuokkuvan puoliunessa (heh!), voi olla ihan hyväkin käydä vähän virkistämässä tuota nuokkuvaa virkailijaa... :D
Onneksi minun tähän mennessä tapaamani kirjastotyöntekijät ovat olleet järjestään aika tervejärkistä ja tietoa janoavaa porukkaa, joiden mielestä automaatti on hyvä juttu, koska se päästää virkailijan tekemään ns. varsinaista työtään: luettelointia, tilauksia, tilattujen teosten vastaanottoa, kirjahuoltoa, hyllyttämistä, tiedonhakuja, tietokirjallisuuden selaamista, erinäisten tietokantojen käyttöä ja sen sellaista vaatimatonta pikku hommaa... ;)
Metsossa saattaa muuten päästä kyllästymäänkin, siellä kun kaikki lienee jaoteltu niin tarkkaan että yksi virkailija tekee yhtä hommaa ja toinen toista - voi tuntua hiukan liukuhihnalta, se. Pienissä kirjastoissa saa tehdä kaikkea, se on aika hyvä juttu. Mutta Metsossa ovat kyllä olleet mukavimmat tapaamani kirjaston"tädit". Työkavereiden lisäksi, siis.
Eivät taida kirjastovirkailijoilla ihan heti työt loppua, vaikka automaatit hoitaisivat kaiken lainauksen ja palautuksen. Niin kuin pomoni aina kehaisee (aiheellisesti); kirjaston työntekijät eivät ole nykyään mitään lainausautomaatteja, vaan rautaisia tietoalan ammattilaisia. Mielikuva nukkavierusta vanhasta tädistä hyllyjen välissä pölyhuiska kädessä vain istuu lujassa, vaikka kirjastot ovat enenevässä määrin täynnä tietokoneita, digitaalisia materiaaleja ja koulutettuja ammattilaisia.
Ymmärrän kuitenkin, että kirjastotyökin on muutoksen tilassa ja joskus tosiaan ihmiset väsyvät siihen alituiseen muutokseen, haluaisivat vain hetken pysyä just siinä missä ollaan - ja silti kaikki vain koko ajan muuttuu. Ei kai kukaan jaksa olla koko ajan niin skarppina ja oppia uutta jo kohta unissaankin, että pysyy mukana. Itse olen kaiketi vielä niin uusi, että muutos on minusta vielä innostava ja hieno juttu, mutta jahka tässä eläkeikä lähestyy, niin lupaan yrittää vastustaa kaikkia muutoksia ja alan huitoa kiusallisia vaativia asiakkaita pölyhuiskallani, aina kun joku kysyy jotain mihin en osaa heti ulkomuistista vastata. (Ja sitä on muuten paljon.)
Menen tästä paasaamasta. Pölyhuiska kutsuu. ;)
Terv. Wilhelmiina joka ei just tällä hetkellä muista salasanaansa. :D
Wilhelmiina, kiitos mielenkiintoisesta lisävalotuksesta.
Tosiaan tuo kirjastotäti-imago taitaa istua sitkeässä, vaikka esimerkiksi kirjastoalan työpaikkojen selaaminen osoittaa, että varsin vankkaa tietoalan osaamista ja koulutusta "tädin" työt vaativat. Ja siihen päälle vielä asiakaspalvelijan ominaisuudet.
Itse olen tainnut törmätä lähes yksinomaan mukaviin kirjastovirkailijoihin, en ainakaan muista lähteneeni kirjastosta tuntien oloani huonosti palvelluksi (varsin usein olen ollut kyllä kiukuissani itseaiheutetuista sakoista ;).
Onko siis toivoa, että joskus opin minäkin käyttämään lainausaparaattia! Tähän mennessä olen ainakin onnistunut laittamaan kirjat jotenkin väärin päin, liian nopeasti/hitaasti tai miten vain, muttei oikein. Kirjastovirkailijoiden töitä en väheksy, mutta se työllistetty rastaletti, joka ivallisesti hymyilee kädet puuskassa aparaatin vieressä avunpyyntöjä noteeraamatta on jo saanut minut epätoivon partaalle. Meillä on upea kaupunginkirjasto, mutta tuon aparaatin tähden ostan nykyään luettavat divarista tai kirjakaupasta. Mikähän siinä on, kun kuitenkin lainausaikoja voisi kätevästi kotikoneeltakin jatkaa ja kirjoja tilata ja vaikka mitä, mutta se pahuksen laina-aparaatti kirjastossa lannistaa tämmöisen täti-ihmisen.
Haa Kati! Et varmaan arvaa, mutta kuulun niihin, jotka kutsutaan sieltä kirjaston portailta lähes joka kerta takaisin, kun olen käyttänyt lainausautomaattia :)
(ehkä vielä joku päivä menee oikein...)
- timo
Minä puolestani olen huutavassa hukassa Internet-käytön kanssa. Se on liian helppoa! Tietoja hienoista kirjoista tulee sähköpostiin ja siitä vain napsauttamaan varaus päälle. Nytkin on 20 kirjaa varauksessa. Onneksi (?) Tampereen Kaupunginkirjastossa ilmeisesti varaukset "kelluvat" eli kone arpoo, kuka onnellisista varaajista kirjan kulloinkin saa sen sijaan, että ne tulisivat varausjärjestyksessä. Nytkin kirja, jonka varasin toista vuotta sitten, ollen ainoa varaaja, on vielä käsiini saamatta, ja nyt varaajia on 13.
Uusiminen on helppoa sekin. Pidän tietokoneellani listaa kirjastoista (hyödynnän kolmea), palautuspäivistä, onko kirjoilla odotettavissa varauksia niin että ei voi uusia, ja lisäksi ohjelmani nakkelee herjoja, kun kirjojen jäljellä oleva luettava sivumäärä alkaa ylittää jäljellä olevan laina-ajan suhteessa 100 sivua/päivä.
Mikä saman tien antaa yhden vastauksen meemiin "omituiset tavat", vaikka sitä kukaan ei ole minulta kysynytkään.
Heh, kysymys lainausautomaatin käytöstä ei siis todellakaan ole niin yksiselitteinen kuin kirjoituksessani korskeasti väitin! Edelleen kyllä laitan mainitun "mallikelpoisuuteni" tuon hälytinpelon piikkiin, ts. teen kaiken mahdottoman huolella ja hitaasti :).
Mette: toisaalta netin kautta uusimisessa on se hyöty, että kirjastossa ei tule käytyä joka viikko hamstraamassa lisää lukemista entisen jonon jatkoksi. Ainakin itse maltan nykyisin lukea ensin lainatut kirjat loppuun, jolloin kirjastoon mennään vasta, kun ainakin suurimman osan lainoista voi jo palauttaakin.
Lähetä kommentti