sunnuntaina, tammikuuta 22, 2006

Maailman parhaat

Kirjailija-Kirsti pohtii mielenkiintoista asiaa: ovatko suomalaiset keskimäärin maailman synkin, kateellisin ja pessimistisin kansa, kuten eräs maailmanlaajuinen tunne-elämän tutkimus osoittaa (jos näin todella on, eikö se ole vain hienoa - meillä suomalaisillahan on hirmuinen hinku olla maailman parhaita edes jossakin)?

Kuten Kirstikin toteaa, ovat yksilöiden väliset erot niin suuria, että kulttuurisista piirteistä puhuttaessa luiskahdetaan nopeasti heikoille jäille. Mutta kiinnostava kysymys yhtä kaikki. Kertovathan suomalaiset kansanviisaudetkin omaa kieltään:

Itku pitkästä ilosta. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Ei suuret sanat suuta halkase. Joka pian uskoo, se pian petetään. Arvonsa mies ansaitseepi vaan ei liikaa ylistystä.

En osaa sanoa suomalaisista yleensä, mutta itse olen pienen ikäni käynyt jaakobinpainia jonkinlaisen perussynkkyyden ja melankolian kanssa. Kateellinenkin osaan olla varsinkin huonon itsetunnon puuskatuulten puhaltaessa (uskon pessimismin ja huonon itsetunnon olevan vankasti naimisissa keskenään, miten ne sitten suomalaisessa mielenmaisemassa toisiinsa limittyvätkin). Toisaalta tunnistan itsessäni sisäsyntyisen hilpeyden, tarpeen nauraa makeasti sekä elämälle että omille omituisuuksilleni ja olla ottamatta kumpiakaan turhan vakavasti.

Missä määrin molemmat lienevät perittyjä, missä opittuja näkökulmia, mene ja tiedä. Mutta yksi suurista tavoitteistani elämässä on saada jälkimmäinen vinkkeli pysyvästi niskan päälle. En haluaisi olla jonain päivänä kärttyinen, loputtomia vaivojaan valitteleva vanha ihminen, joka sohii ihmisiä kepillään ja näkee ympärillään pelkkää pahaa. Luulen, että tietty myönteisyys onkin vuosi vuodelta valtaamassa enemmän elintilaa päässäni. Ehkä meitä räntäsateen, pakkasen ja lyhyen kesän lapsiakaan ei ole syntymässämme tuomittu ikuiseen synkkyyteen, pessimismiin ja kateuteen?

(Tai sitten on, eikä maksa vaivaa edes yrittää olla muuta. Turhaa kekkulointia ja tyhjänrätkätystä, josta ei hyvä seuraa. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.)

10 kommenttia:

Scilla kirjoitti...

"Kel onni on, se onnen kätkeköön."

pagisija kirjoitti...

Juuri näin ;). Eikös sama "viisaus" esiinny peräti jossain vanhassa iskelmässäkin?

Anonyymi kirjoitti...

"Kateus vie kalatkin vedestä" :)

pagisija kirjoitti...

Jep! Totuuden nimissä on sanottava, että vahoista sananlaskuista löytyy myös paljon positiivista ja synkkyydenvastaista ajattelua. "Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin". Varsinkin itäsuomalaisista lohkaisuista (vedetään nyt vähän kotiinpäin ;).

Toisaalta se myönteisyys ilmaistaan usein ikään kuin negaation kautta. Hyvän rinnalla on oltava pahan, ikään kuin kaiken varalta. Ei sanota, että pitää olla iloinen naapurin puolesta, vaan että jos on kateellinen, siitä seuraa itsellekin jotain huonoa.

Päivi (taas) kirjoitti...

suomalaiset synkkiä, kateellisia ja pessimistisiä?? höpö höpö!! suomalaiset ovat rehellisiä! me uskallamme olla sitä mitä olemme, emmekä kätke ('huonoja') piirteitämme kuten muut kansallisuudet tekevät. ;)

pagisija kirjoitti...

Niin, kaiken maailman europellet ja iholle tunkevat hymistelijät ;).

No, vakavasti puhuen, tottahan se on, että suomalaisten turhanjauhamattomuutta myös arvostetaan maailmalla. Tuskinpa mikään ominaisuus tai luonteenpiirre on yksiselitteisen hyvä tai huono, vaan niiden arvotus riippuu paitsi tarkastelijasta, myös esiintymisasteesta ja -tilanteesta.

Näin selvästi sanottuna.

Anonyymi kirjoitti...

"Blogs are the way the world learns geography."

-- Samarra Semanczyk (1984-)

emorumba kirjoitti...

Eikös amerikkalaisessa psykologiassa nimitetä tiettyä melankolista, masennukseen taipuvaa persoonallisuustyyppiä "The Nordic type", kun taas mattimeiläkäiselle se kuulostaa kummalliselta diagnosoinnilta niin normaaleista piirteistä.

Kyllä kai tietyn kansan peruspiirteitä voi jossain määrin yleistää, tai ainakin kiintoisinta se on kunkin kansan historian perspektiivissä. Kyllä suomalaisia leimaa jokseenkin tietty sisu ja korkeat tavoitteet mutta ulkoinen vaatimattomuus. Sen verran on takaiskuja ja alistusta ollut matkan varrella, mutta uutteruus ja määrätietoisuus ovat tuottaneet pitemmällä tähtäimellä tuloksia, eli syystä saa olla tyytyväinen itseensä, muttei kuitenkaan ihan minkä vain perustein :) Olemme aika itsekriittistä kansaa. Se näkyy monenmoisten aloitteiden ja työn laadussa. Kun luomme tai kehitämme jotain merkityksellistä ja suurta teemme sen vakavalla, isolla kaavalla. Satunnaista sohimista ja värkkäystä ei hyväksytä ja suunnittelupuoleen satsataan perusteellisesti. Tällaista omaa ympäripyöreätä mutuanalyysiä suomalaisuudesta :)

Ulkosuomalaisen roolissa olen huomannut tämän vahvasti ja välillä ketuttaa muiden kevyt itseriittoisuus ja ns. dialogien niin "monologiset" itsekeskeiset aiheet. Jopa norjalaisten ja suomalaisten välillä on eroja, ja yksi on omien asioiden käsitteleminen yleisessä keskustelussa. Tässä olen tullut siihen tulokseen että suomalaisuudessa on myös tervettä itsekriittisyyttä mikä voi nostaa helpommin keskusteluntasoa kiintoisampiin asioihin, kun taas kevyt small talk ja omien saavutusten ruotiminen jämähtää usein tuloksettomaksi monologiksi.

Sami on muuten on hiljattain työnsä puolesta joutunut analysoimaan hyvinvointivaltiomme lyhyttä mutta voitokasta ja tunnettua kehitystä ja sen syitä. Hän mieluusti referoi tutkimaansa jos kiinnostaa :)

Kirsti kirjoitti...

Tuli noista sananlaskuista mieleen, että jollakin folkloristiikan luennolla kauan kauan sitten jäi mieleen, että sananlaskut jotka usein ovat tällaista ympäri maailmaa kiertävää tavaraa, ovat saattaneet Suomeen saapuessaan myös muuntua aivan päinvastaiseksi tarkoitukseltaan. Luennoitsija mainitsi esimerkkinä jonkin sen tyyppisen, kuin "parempi ystävä mukana matkalla kuin iso lompakko." Suomessa tämä oli muuntunut muotoon "parempi iso lompakko mukana matkalla, kuin ystävä." Tämä siis ihan muistinvarainen, erittäin epätäsmällinen tieto, mutta huvitti kovasti nuorta opiskelijaa.

pagisija kirjoitti...

emorumba: mielenkiintoista! Tuo itsekriittisyys pitää varmasti paikkansa. Toisaalta hyvä, toisaalta liika perfektionismi ja onnistumisen pakko helposti jyräävät sellaisen hassuttelevan luovuuden.

Samoin tuo keskustelukulttuurin ero osunee keskimäärin kohdalleen. Kauempaa näkee joskus selvemmin ;).

Samin tutkimus kiinnostaisi kovasti!

kirsti: ilmeisesti nuo universaalit viisaudet hakeutuvat eri kielissä/maissa siihen muotoon, mikä luontevinta on. Sitä taas saattavat hyvinkin määritellä kulttuurimentaaliset seikat. Paljastavaa!

Lompakkojuttu soi aamun naurut tännekin.