torstaina, tammikuuta 12, 2006

Sen tietää jo

Death and the lady. From Der Doten Dantz (Dance of the Dead), printed by Heinrich Knoblochzer, Heidelberg, 1490. Medieval Macabre.

Kaura ja Veera ehättivät kirjoittamaan uniongelmista, joista Pagistaanissakin on kärsitty aika ajoin. Täällä on erikoistuttu aamuöisiin heräämisiin kaikkine lieveilmiöineen.

Viime yönä havahduin ikkunaan hakkaavaan vesisateeseen ja uneen nurin käännetyistä tauluista (unen tunnelmassa oli jotakin hyvin ahdistavaa, se oli melkein painajainen, muttei aivan - yhtä kaikki täydellinen lähtölaukaus suden hetken synkkyyteen). Kello näytti hieman yli kolmea. Tietysti.

Kun huomaa olevansa peruuttamattomasti hereillä väärään aikaan, sitä yrittää vimmaisesti pehkuta itsensä hyvään nukahtamisasentoon ja olla ehdottomasti ajattelematta mitään. Sitä nimittäin tietää, että viattominkin, myönteisinkin mietteenpoikanen alkaa aamuyöllä kehiä ympärilleen huoliseittiä. Se vääristyy, se kasvaa kasvamistaan, lihottaa itseään syyllisyydellä tehdyistä ja tekemättömistä, sanotuista ja sanomattomista. Se kaivaa ravinnokseen menneestä sen, minkä haluaisin unohtaa ja mässäilee tosiasialla, ettei tulevaisuuteen voi nähdä.

Lopulta tietoisuus täyttyy puhtaalla, erittelemättömällä tuskalla kaiken katoavaisuudesta ja surullisista asioista, joita tapahtuu elollisille olennoille aina ja kaikkialla.

Järjetöntä. Mutta järjellä ei ole sijaa aamuyön horteessa. Suden hetki kuuluu kaikelle sille, mikä valveaikaan pysyy ohjaksissa ja omissa mittasuhteissaan. Se on kuin valokuvan negatiivi - nurinkurinen, jähmeä, pysähtynyt kuva jostakin pysäyttämättömästä, joka herkeämättä elää ja muuttuu.

Onneksi sen tietää jo, muistaa, että muutamassa tunnissa se on ohi, elämä virtaa taas.

Aamulla avasin sälekaihtimet ja näin, miten nouseva aurinko punersi rantakoivuissa.

7 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Erittäin osuvasti kuvailtu suden hetki! Tänään on ollut paljon nautittavaa auringonvaloa, sekö on omiaan huiskauttamaan yön varjot hiiteen.

Päivi kirjoitti...

sun täytyy vaan piilottaa viinipullo tämmöisiä hetkiä varten. pari lasia ;) ja uni tulee.

täällä suunnalla on nyt ollut yllättävän hiljaista unettomuusrintamalla.

pagisija kirjoitti...

Kaura: Tekisi tosiaan mieli levittäytyä aurinkoon kuin vaihtolämpöinen imemään valoa ja lämpöä (se lämmittääkin jo!). Miten se vaikuttaakin mielialaan niin paljon...

Onneksi suden hetkiin on jo tottunut ja kuten sanottu, tietää niiden menevän aina ohi.

Päivi: Buahahahaa. Siitäkö hyvä seuraisi - kohta kukkuisin joka yö hereillä vain saadakseni taas pari rentouttavaa viinilasillista ;).

Mukava kuulla, että sielläpäin nukutaan taas yöt! Unettomuus on kurjaa, kun se onneton vielä ruokkii itseään.

Rosmariini kirjoitti...

Hieno kirjoitus, jälleen kerran. Hauska huomata, ettei ole ainoa, joka menettää aamuyöllä suhteellisuudentajunsa ihan kokonaan.

Ja aamulla ylös noustessa koko aamuyön epätoivoinen alakulo lähinnä huvittaa.

Päivi kirjoitti...

"kohta kukkuisin joka yö hereillä vain saadakseni taas pari rentouttavaa viinilasillista"

juu, vähän sama kuin mulla... siis mä olen päättänyt sääliä opiskelijan kapoista kukkaroa ja aion nauttia alkoholia jatkossa vain kaveriseurassa. tämän seurauksena sovin koko ajan uusia baari/kaveritapaamisia ;)

Larko kirjoitti...

Missä ihmeessä se on säädetty, että juuri yöllä nukkua pitäisi? Minä ainakin olen havainnut yöt kaikkein parhaaksi ajaksi kirjoittaa, kun siihen vuorokaudenaikaan talossa on tavallisesti hiljaisempaa kuin muulloin. Periaate on semmoinen, että syödään kun on nälkä, nukutaan kun väsyttää ja tehdään työtä kun on inspiraatio. Kellolle mie annan hitot! ;)

pagisija kirjoitti...

Rosmariini, sepä se. Yön goottilainen dramatiikka kutistuu aamulla lähinnä tragikomediaksi.

Päivi: ainakin sosiaalinen elämä pysyy tuolla reseptillä vilkkaana ;).

Larko: mie en voi antaa kellolle hittoja, koska sitten vain nukkuisin ja söisin (aina on joko nälkä tai väsyttää; milloin on maa jäässä, milloin kärsä kipeä).