keskiviikkona, tammikuuta 18, 2006

You've given your heart

Viiltävän itätuulen mukana tulee surullinen uutinen.

Juuri kun olemme valmistautumassa jättämään vanhalle Otto-koiralle hyvästejä, äiti soittaa ja kertoo hieman nuoremman Aatun sairastuneen. Hän lupaa kertoa enemmän, kunhan ovat käyneet eläinlääkärillä. En osaa huolestua, koska ainahan nuo pienet vaivat ovat ohi menneet.

Mutta tänä aamuna otettu röntgenkuva paljastaa kipujen syyksi suuren kasvaimen, jota ei kannata enää leikata. Aatu on mennyt nopeasti huonoon kuntoon; se ei jaksa tehdä muuta kuin nukkua. Aurinkoinen, jäätävä pakkaspäivä saa jäädä sen viimeiseksi. Eläimelle voi onneksi tehdä tuon armahtavan, mutta niin raskaalta tuntuvan palveluksen.

Kipling kysyy, mikä saa meidät hankkimaan ehdoin tahdoin lisää surua elämäämme. Koiran tai muun lemmikin omistaneet tietävät kyllä.

"There is sorrow enough in the natural way
From men and women to fill our day;
And when we are certain of sorrow in store,
Why do we always arrange for more?
Brothers and Sisters, I bid you beware
Of giving your heart to a dog to tear.

Buy a pup and your money will buy
Love unflinching that cannot lie--
Perfect passion and worship fed
By a kick in the ribs or a pat on the head.
Nevertheless it is hardly fair
To risk your heart for a dog to tear.

When the fourteen years which Nature permits
Are closing in asthma, or tumour, or fits,
And the vet's unspoken prescription runs
To lethal chambers or loaded guns,
Then you will find--it's your own affair--
But...you've given your heart for a dog to tear.

When the body that lived at your single will,
With its whimper of welcome, is stilled (how still!);
When the spirit that answered your every mood
Is gone--wherever it goes--for good,
You will discover how much you care,
And will give your heart for the dog to tear.

We've sorrow enough in the natural way,
When it comes to burying Christian clay.
Our loves are not given, but only lent,
At compound interest of cent per cent.
Though it is not always the case, I believe,
That the longer we've kept 'em, the more do we grieve:
For, when debts are payable, right or wrong,
A short-time loan is as bad as a long--
So why in Heaven (before we are there)
Should we give our hearts to a dog to tear?"


- Rudyard Kipling

6 kommenttia:

Sivustaseuraaja kirjoitti...

Otan osaa. Koirulin joskus kauan sitten omistaneena, tiedän tunteen.

Kati Parppei kirjoitti...

Kiitos, Marleena. Kyllä se surettaa, vaikken noiden koiravanhusten kanssa asunut saman katon alla enää kymmeneen vuoteen. Aatu oli oikeastaan siskoni koira, vaikka ei tämän luona koskaan asunutkaan.

Vanhemmillenihan se kovin paikka on. Ottokin kuulemma kulkee ja haeskelee velipoikaa, vaikkei juuri mistään mitään enää tajuakaan.

Elämä on tällaista, ihmisellä ja koiralla kummallakin osansa.

Anonyymi kirjoitti...

Timo ottaa osaa suruun :(

...eikä osaa sanoa oikein mitään...

Anonyymi kirjoitti...

osanottoni :(

Anonyymi kirjoitti...

Olen pahoillani. Oma koirani jäi auton alle, kun olin teini-ikäinen. Vielä pari vuotta sen jälkeen itketti, kun näin samanrotuisia koiria, vaikkapa vain televisiossa... Vanhemmillesi asia on varmasti kova pala, sillä koirahan on useimmissa tapauksissa kuin perheenjäsen.

Kati Parppei kirjoitti...

Kiitos... Perheenjäseniähän ne ovat omalla, hiljaisella tavallaan. Ja jättävät aina jälkeensä kokoaan suuremman tyhjyyden.