Kuuppa höyryää sekä allekirjoittaneella että pikkukoiralla, joka kasvaa silmissä kuin hyvin lannoitettu ruusupapu. Minä kertaan kuumassa auditoriossa diskurssianalyysin ihmeitä (olen onnistuneesti väistellyt Michel Foucaultia jo kaksitoista vuotta, mutta nyt minut on saarrettu, merde) ja pentu opettelee koiranelämän suuria asioita, kuten hihnassa kulkemista, paikallaoloa sekä sitä, että sandaalien paikka on eteisessä, ei koiranlelujen joukossa lattialla.
Helteet alkavat juuri, kun on aika jättää idän järvenrannat ja mustikkametsät. Tutoriksi ylennetty, iän myötä itsepäisemmäksi käyvä karvainen assistentti on tehdä lähdön hetkellä tenän. Onko pakko lähteä taas? Pitääkö matkustaa tuntikausia päästäkseen asfalttikaduille, joilla koiran nenä on juuri pakokaasujen tasalla ja joilla marssitaan hihnan päässä samoja reittejä päivästä toiseen? Onko palattava kaikuvaan porraskäytävään ja asuntoon, jonka ikkunasta näkyy parkkipaikka ja toisinaan - miten jännittävää! - kauppakassin kanssa kulkeva naapuri? 
Pikkukoiran rytmittämä kaupunkiarki lähtee metsittyneiltä liikkeelle hieman nykien, tunnustellen, mutta lähtee kuitenkin. Parvekelaatikoiden kuukausimansikat - aivan metsämansikan makuiset - pehmentävät kotiinpaluuta. Basilika ja oregano ovat ehättäneet kukkimaan hätäisestä latvomisesta huolimatta. Joka suuntaan venyneet sisäkasvit näyttävät elämäänsä tyytyväisiltä, kiitos tunnollisen lomahoitajan. 
Pagistaanilla on nyt oma avaruusohjelma, jonka johtoon on nimitetty kuvan komistus Tanzara Rocketeer (kutsumanimen arvaaminen ei vaadi kummoista mielikuvitusta, jos tietää samassa taloudessa asuvan ennestään ruskean koiran nimeltä Sandy). Kuva on harhaanjohtava sikäli, että kuvattava on siinä paikallaan.
Helteiset terveiset Confœderatio Helveticasta. Tai siis nyt jo kotikoneen äärestä. 
Keskiaikainen vastine Kennedyn salamurhalle...
Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäi yhteisen tekemisen ilo, josta puuttui rahastuksen kirpeä sivumaku. Maksullista ohjelmaa ja monenlaista henkeen sopivaa ostettavaa oli toki tarjolla, mutta tunnelmaan pääsi täysipainoisesti mukaan maksamatta senttiäkään.
Vaikka Johnny Winter olikin lauantain suuri nimi, parhaiten kesätunnelmaa tuntui kantavan Keb' Mo'n (vasemmalla) hyväntuulinen, soulahtava säveltarinointi. Sitä olisi jaksanut kuunnella loputtomiin. 
Lapsuudenkaupunki-ilmiö hämmensi taas: kutistuneet torit ja koulunpihat, lyhentyneet välimatkat, samanaikainen vieraus ja tuttuus. Varjona mukana kulki se kymmenkesäinen, jonka maailma palasi mieleen välähdyksinä ja muistikuvina, hetkittäin hengästyttävän vahvoina. 
Idän pikajuna kuljetti taas valtaosan Pagistaanin väestöstä Karjalan kunnaille. Karvainen assistentti - joka tulee paremmin toimeen vieraiden kissojen kuin koirien kanssa - vaihtoi joviaalisti neniä maisemia katselleen matkalaisen kanssa. Kahdeksanvuotias kissaherra oli kuulemma tottunut reissaamiseen pennusta saakka, minkä toki huomasi maailmanmiehen elkeistä.
Banff Mountain Film Festival tarjoili eilen kolmituntisen otoksen palkituista vuoristoaiheisista filmeistä. Kokonaisuus oli varsin seikkailu- ja urheilupainotteinen esittäen vuoret lähinnä suuren kädellisen puuhalandiana. Lumilauta luisti ja rokki soi.
Kauppahallien nousukausi ajoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen, jolloin torikaupan hygienia- ja järjestysongelmia pyrittiin saamaan kuriin siirtämällä kaupankäyntiä sisätiloihin. Myös Joensuun torille rakennettiin vuonna 1902 puinen halli kansallisromanttiseen tyyliin. Sitä laajennettiin vielä vuonna 1927.
Vanha kauppahalli palveli kaupunkilaisia aina 60-luvulle saakka. Tuolloin kaupunkiin alettiin kaivata "modernimpaa" ilmettä. Aikansa kukkasena torin toiselle laidalle nousi uusi, matala betonikauppahalli.
Liesjärven kansallispuisto Kanta-Hämeessä on niin pieni, ettei sinne juuri kannata teltan kanssa lähteä. Kesäiseen päiväretkeen se oli sen sijaan omiaan. Rapeankuiva kangasmetsä tuoksui helteelle, keltakurjenmiekka ja oravanmarja kukkivat ja varjopaikoissa kulkijoita ehätti seuraamaan sinnikäs hyttyslentue. Kyynäränharju - noin kilometrin pituinen, kapeaakin kapeampi kannaksenruikale Liesjärven ja Kyynäränjärven välissä - oli vinkeä kokemus.
Talviturkkikin tuli heitettyä sekä neli- että kaksijalkaisilta (jälkimmäisistä toinen oli tosin ehtinyt jo perjantaina mereen). Kesäturkit taas kuivatteli kuuma kallio ja iltapäivän aurinko.
Jos sanonta viisaat istuvat varjossa pitää paikkansa, niin mitähän tästä voisi päätellä? Eräät eivät saa tarpeekseen paahteesta, vaikka vesi tippuisi kielestä ja keuhkot kävisivät kuin palkeet.
Kun nelijalkainen toipilas näytti sunnuntaiaamuna olevan jo oma itsensä, uskaltautuivat kaksijalkaiset harrastamaan hieman paikallisturismia. Suomenlinna olikin allekirjoittaneelta vielä näkemättä. 
Allekirjoittanutta viihdytettiin viime yönä unella, jossa esiintyi lentävä pappi. Vaatetuksesta päätellen sielunpaimen oli itäisen kansankirkkomme palvelija, ja hän liiteli vastaan säännöllisesti eräällä rehevällä metsäpolulla. Mieleen jäivät mustan kauhtanan lepattavat hihat ja suorina sojottavat jalat huolella kiillotettuine kenkineen. Lentonäytöstensä päätteeksi pappi tapasi lehahtaa vaahteranoksalle istumaan ja tarkkailemaan tilannetta.
Pentti Sammallahti: Cilento, Italia, 1999. Nykytaiteen museo Kiasma.
Toinen arkinen jännitysnäytelmä nähtiin aikaisemmin illalla (ai mikä jääkiekko-ottelu?). Olohuoneen ikkunan alla pönötti nukkuva rusakko. Korvat repsottivat rentoina sivuilla ja ristiturpa teki vipattavaa liikettä. Käpälät nykivät. Se näytti luottavan täysin suojaväriinsä, eikä syyttä.
Mätäojan lehdoissa laulaa jo satakieli. Rentukat kukkivat ja saniaisen kippuraversot alkavat hiljakseen oieta. Mielenkiintoista kyllä, kaupunkipuron nimen alkuperäksi esitetään mätästä eikä suinkaan mätää, kuten ensikuulemalta luulisi. Itsekin arvelin nimen saaneen alkunsa kesähelteessä muhivasta, metaaninhajuisesta rantaliejusta.
Kuljeskelu rantapoluilla voi päättyä hieman tylysti, jos - kuten todennäköisesti käy - putkahtaa pusikosta suoraan golfkentälle. Vaikka säästyisikin saamasta palloa otsaansa, on lyhyeksi nysitty viheraavikko golfkärreineen jonkinmoinen vastakohta elämää rapisevalle ryteikölle.
Ensimmäistä kertaa lähes kahden ja puolen vuoden aikana minusta tuntuu, että pieni loma blogeista voisi olla paikallaan. Kierrosten lisääminen väikkärin kanssa taitaa väistämättä olla pois muusta, jos myös se muu edellyttää ajattelemista, kirjoittamista tai ylipäänsä koneen ääressä istumista.
Kalkkikiveen kovertunut onkalohan on Suomen suurin luola ja jo sellaisenaan varsin eksoottinen käyntikohde (otsa- tai taskulamppu on syytä olla mukana, muuten ei ole juuri asiaa suuaukkoa pidemmälle), mutta mielenkiintoisen lisän visiittiin tuo kalkkipitoisessa maassa viihtyvä lehtokasvillisuus. Kevätkukkijoista parastaan antoivat sini-, valko- ja keltavuokot ja violetti pystykiurunkannus. 
Vielä pari viikkoa, ja maisemaan vaivihkaa tihkuva vihreä on ottanut vallan harmaasta ja ruskeasta. Metsä elää ja hengittää, se laulaa, rapisee ja lehahtelee, näkökentän laitamilla on jatkuvaa liikettä, joka katoaa katseen tieltä. 
Sitä törmää usein keittiöpsykologiseen väitteeseen, että keskivertomiehelle rakkaus on tekoja enemmän kuin sanoja.
Tukholman keskiaikaisen museon "luostaripuutarhassa" kukkivat jouluruusut.
Kevään ensimmäinen juoksulenkki shortseissa tuntuu aina yhtä juhlavalta. Polunvarren männyt tuoksuivat jo kesäpäivältä ja kuivien lehtien seasta kurkkivat vuokkojen virkeät naamat.
Kivi tuntui käden alla kylmältä ja torjuvalta - kokemattomalla ensin pelon häivähdys, tarrautuminen, takova sydän - mutta suostui sitten yhteistyöhön, näytti sijat sormille ja varpaille, salli kömpelöiden kädellisten leikin. Ehkä hieman huvittuikin hetken lapsista, kohta jo mullaksi muuttuvista, tuo ikivanha ja paljon nähnyt.
Vaikka Pagistaanissa on jo palattu kutakuinkin päiväjärjestykseen, pistäydytään vielä tuokioksi pohjoisiin maisemiin. Järeämmän kuvauskaluston jätin tällä kertaa kotiin (mikä osoittautui rinteiden jäisyyden huomioon ottaen varsin viisaaksi ratkaisuksi), mutta taskukokoinen pikkukamera kesti kantajansa lennokkaat mukit ja tallensi kiltisti tuokion jos toisenkin. 
Oikeaoppinen lämpölukko - lumilohkareilla katettu, nouseva eteiskäytävä - takasi koko yöksi tasaisen nollalämpötilan, vaikka ulkona pakkanen laski kymmenen paremmalle puolelle. Valmiissa lumipesässä mahtui kaksi kansalaista istumaan, nukkumaan ja jopa keittelemään spaghetti bolognesen ja aamupuuron suhteellisen mukavasti. Yhden yön majoitteessa edes kosteus ei ehtinyt suuremmin häiritä.
